Hyppää pääsisältöön
Kimi RÄikkönen nousi formulamiljonääriksi.

Keke Rosberg antoi pakit Jäämiehelle! Näin 40 vuotta täyttävä Kimi Räikkönen nousi ulkohuussista formulamiljonääriksi!

Isä opettaa poikaansa ajamaan pienellä motorcross-pyörällä kotipihallaan Sveitsissä. Hän on kuin kuka tahansa vanhempi, jos ei oteta huomioon miehen ammattia ja ranteesta roikkuvaa, yli miljoonan euron Richard Mille -nimikkokelloa.

Isä on tänään (17.10.) 40 vuotta täyttävä Kimi Räikkönen, joka leikkii usein Instagram-kuvissaan rentoutuneesti poikansa Robinin kanssa. Kaksi Räikköstä ovat kuitenkin syntyneet täysin erilaiseen maailmaan.

Kimi-Matiakseksi ristitty poika kasvoi vähävaraisessa perheessä Espoon Karhusuolla. Matti-isä ja Paula-äiti laittoivat kaikki omat ja lainatutkin varat poikiensa moottoriurheiluharrastukseen. Kimin itsensä mukaan he olivat kuin ”valkoisia mustalaisia”.

Perheen taloudellista tilannetta kuvaa hyvin se, että kotitaloon rakennettiin sisävessa vasta vuonna 2002, kun pojasta oli jo tullut F1-miljonääri.

Kimin vanhemmat Matti ja Paula Räikkönen antoivat kaikkensa poikiensa harrastukselle. Matti menehtyi traagisesti vuonna 2010.
Kimin vanhemmat Matti ja Paula Räikkönen antoivat kaikkensa poikiensa harrastukselle. Matti menehtyi traagisesti vuonna 2010.

 

Lue myös: Onnea, Kimi, 40 vuotta! Vieras nainen aviovuoteessa, gorillapuku ja hengenvaarallinen juhannus – näistä kohuista Räikkönen muistetaan!

Miljoonien kynnysraha

Köyhän pojan onneksi Kimin kyvyt huomasivat managerit David ja Steve Robertson. He ryhtyivät rakentamaan espoolaisesta F1-tähteä. Kimiä tarjottiin myös Keke Rosbergille, mutta tämän mielestä poika ei osannut puhua.

Tie kuninkuusluokkaan ei ollut helppo. Vuonna 1999 Isossa-Britanniassa Kimin ensimmäinen formulakausi alkoi niin surkeasti, että managerit vihelsivät pelin poikki ja siirsivät suomalaisen luokkaa alemmaksi. Hetken jo mietittiin, päättyikö kilvanajo tähän.

Yleisesti myös luullaan, että Kimi olisi saanut paikan F1-sarjasta vain lahjakkuudellaan vuonna 2001. Todellisuudessa managerikaksikko pulitti kynnysrahaa neljä miljoonaa euroa tallipäällikkö Peter Sauberille.

Kimi oli kartingissa huippulahjakkuus, mutta ilman Steve ja David Robertsonin managerointia hänestä ei olisi koskaan tullut F1-kuskia.
Kimi oli kartingissa huippulahjakkuus, mutta ilman Steve ja David Robertsonin managerointia hänestä ei olisi koskaan tullut F1-kuskia.

 

Lue myös: Minkä nimisessä kaupungissa Kimi Räikkönen asuu? Mikä on Kimin sotilasarvo? Testaa tietosi suomalaisesta F1-tähdestä!

Viinanhuuruiset vuodet

Tänä päivänä Kimi on yksi F1-ratojen elävistä legendoista. Tärkeä osa Jäämieheksi ristityn urheilijan brändiä ovat vähäpuheisuus, tylyt letkautukset ja aiemmin myös viinanhuuruinen vapaa-aika.

Vuosien varrella Seiska on tehnyt Kimistä lukuisia kansijuttuja, joissa aiheena on tyypillisesti ollut F1-kuskin juhliminen ja naisseikkailut.

Pahimpina aikoina Kimi oli ajautunut onnettomaan avioliittoon missikaunotar Jenni Dahlmanin kanssa ja vietti lomansa mieluummin kaveriporukassa. Meno vain kiihtyi, kun ero tuli vuonna 2013. Kari Hotakaisen kirjassa Tuntematon Kimi Räikkönen kerrotaan esimerkiksi tarina 16 päivän ryyppyputkesta.

Lue myös: Kirjapaljastus: Tämän takia Kimi Räikkösellä on nariseva ääni - F1-tähti jäi koulussa luokalle lukihäiriön takia!

Kopterilla kotipihalle

Talouslehti Forbesin mukaan Kimi on tienannut urallaan 300 miljoonaa euroa.

Niukkuudessa kasvanut F1-tähti on ottanut ilon irti rikastumisestaan. Hän matkustaa yksityiskoneilla, ja noin 50 kilometrin kotimatkatkin Helsinki-Vantaan lentokentältä Porkkalan-asunnolle taitetaan usein helikopterilla.

Kimi on tehnyt taloudellisesti erikoisia ratkaisuja myös työelämässään. Kun hän sai lähtöpassit Ferrarilta vuonna 2009, italialaistalli pulitti suomalaiselle 50 miljoona euroa. Potkujen jälkeen senhetkinen mestaritalli McLaren tarjosi Kimille sopimusta, mutta tämä päätti mieluummin aloittaa ralliharrastuksen.

Kimi kurvaili WRC-autolla kaksi kautta, ja varikkopuheiden mukaan maksoi toisen vuoden omasta pussistaan. Myös esimerkiksi oman motorcross-tallin pyörittämiseen on kulunut valtavasti rahaa.

Kimi-Matias Räikkönen on voittanut F1-urallaan maailmanmestaruuden ja 21 osakilpailua.
Kimi-Matias Räikkönen on voittanut F1-urallaan maailmanmestaruuden ja 21 osakilpailua.

 

Lue myös: Kimi Räikkönen 16 päivän ryyppyputkestaan: ”Kun juhlii tarpeeksi, krapula ei tunnu kovin pahalta!”

”En enää kuseta ja petä”

Alkoholilla kyllästetty elämäntapa päättyi kesällä 2013. Hän kohtasi illanvietossa Seiskan entisen Tähtitytön, silloin lentoemäntänä työskennelleen Minttu Virtasen. Rakkaus syttyi, ja viinapullo ruuvattiin kiinni.

Lentoemäntänä työskennellyt Minttu rauhoitti Kimin. Häitä juhlittiin kolme vuotta ensitapaamisen jälkeen.
Lentoemäntänä työskennellyt Minttu rauhoitti Kimin. Häitä juhlittiin kolme vuotta ensitapaamisen jälkeen.

 

Edellisessä suhteessa oli koko ajan pelko, että jääköhän tästä ja tästä kiinni. Että koska tulee Seiska, mitä siellä Seiskassa nyt on. Valehtelet ja yrität viikon päästä muistaa, mitenhän tämä juttu piti tällä kertaa selittää. Sanoin Mintulle, että jos tässä ruvetaan olemaan, niin enää en kuseta enkä petä, Kimi kertoo Hotakaisen kirjassa.

Ennen kaikkea rakkaus on toteuttanut hänen suuren haaveensa: Kimistä on tullut isä. Minttu synnytti perheen esikoisen Robinin vuonna 2015, ja tytär Rianna liittyi maailmaan toukokuussa 2017.

Kari Hotakaisen sanoin ”formula ykköset väistyivät ykkösihmisten tieltä”.

Lapset ovat Jäämiehen silmäterä. Neljävuotias Robin-poika on seurannut isänsä jalanjälkiä ja aloittant jo karting-harrastuksen.
Lapset ovat Jäämiehen silmäterä. Neljävuotias Robin-poika on seurannut isänsä jalanjälkiä ja aloittant jo karting-harrastuksen.

 

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
All Over Press, Lehtikuva ja Seiskan arkisto

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!