Keikkaelämä avaa silmät! Laulaja Kyösti Mäkimattila panostaa hyväntekeväisyyteen: ”Tajuan kuuluvani hyväosaisiin!”

Tangokuningas Kyösti Mäkimattila kertoo käyvänsä oman perhepiirin vanhusten luona edelleen auttamassa ja vierailemassa eristyssuosituksesta huolimatta.
– Olen käynyt laittamassa muun muassa televisioon kanavia paikoilleen ja säätämässä radiota. Jos yksin asuvalla ihmisellä katoaa televisiosta kanavat, niin onko oikeasti niin, että sinne ei muka voisi mennä auttamaan, tangokuningas päivittelee.
Koronapandemian aiheuttama vanhusten eristäminen saa Kyöstin tuohtumaan.
– Kyllä joku suhteellisuudentaju pitää olla. Ymmärrän, että kyseessä on vaarallinen tauti, mutta kyllä yksinäisyyteenkin voi kuolla, hyvänen aika sentään!
Tangokuningas Kyösti Mäkimattila tuohtui ikäihmisten eristämisestä: ”Yksinäisyyteen voi kuolla!”
Sympaattinen tangokuningas kertoo osallistuvansa muutenkin hyväntekeväisyyteen ympäri vuoden muun muassa Lapsellista ry:n kautta.
– Siinä avun saa kohdentaa, itse olen kohdentanut sen TYKSin lastensyöpäosastolle. Olen lisäksi vuosikaudet tehnyt joulukonsertteja ja konserttiprojekteja Suomen Punaisen Ristin ja Lionsin kanssa.

Suomea paljon kiertävänä artistina Kyösti näkee konkreettisesti sen, että kaikilla ihmisillä asiat eivät ole niin hyvin kuin itsellä.
– Tajuan, että kuulun niihin hyväosaisiin, enkä näe mitään syytä, miksen voisi kantaa korttani kekoon. Ei meidän julkinen terveydenhuolto mahdottomuuksiin pysty.