Tangokuningas Kyösti Mäkimattila tuohtui ikäihmisten eristämisestä: ”Yksinäisyyteen voi kuolla!”

Vuoden 2013 tangokuningas Kyösti Mäkimattila esiintyi äitienpäivän aattona Yläneen Kartanokodissa.
Ilahtuneet Kartanokodin asukkaat tulivat pihalle seuraamaan tangokuninkaan keikkaa, turvallisen välimatkan päästä.
– Olen itse Yläneeltä kotoisin, ja täällä on minulle kaikista rakkaimmat maisemat. Täällä asuu edelleen paljon lapsuudesta tuttuja ihmisiä, siksi halusin esiintyä juuri täällä, laulaja sanoo.
Koronapandemian aiheuttama vanhusten eristäminen saa Kyöstin tuohtumaan.
– Kyllä joku suhteellisuudentaju pitää olla. Ymmärrän, että kyseessä on vaarallinen tauti, mutta kyllä yksinäisyyteenkin voi kuolla, hyvänen aika sentään!

Tangokuningas Kyösti Mäkimattila jyrähtää radioille: Soittakaa suomalaista musiikkia!
Tangokuningas kertoo käyvänsä oman perhepiirin vanhusten luona edelleen auttamassa ja vierailemassa eristyssuosituksesta huolimatta.
– Olen käynyt laittamassa muun muassa televisioon kanavia paikoilleen ja säätämässä radiota. Jos yksin asuvalla ihmisellä katoaa televisiosta kanavat, niin onko oikeasti niin, että sinne ei muka voisi mennä auttamaan, tangokuningas päivittelee.