Juuri eronnut Jukka Hildén myi perheensä miljoonalukaalin Kaliforniassa – tienasi hirmusumman myyntivoittoa!

Seiska paljasti äskettäin, että Duudsonit-hurjapää Jukka Hildén, 37, ja hänen vaimonsa Outi jättivät yhdessä avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen 7. helmikuuta. Lisäksi Seiska paljasti, että Jukalla on jo uusi ihastus, kun hänen huhuillaan tapailevan 22-vuotiasta YouTube-tähteä.
Juuri eronneen Jukka Hildénin rinnalla jo uusi nainen – ihastui superseksikkääseen maailmantähteen!
Jukka ja Outi muuttivat muutama vuosi sitten Yhdysvaltoihin, missä he ovat asuneet todellisessa ökylukaalissa. Eron seurauksena pari on joulukuussa myynyt Beverly Hillsissä sijaitsevan 260 neliön omakotitalonsa 1,69 miljoonalla eurolla. Jukka oli ostanut kämpän muuttaessaan USA:han vuonna 2015 reilulla miljoonalla eurolla, joten hän teki asuntokaupoissa melkoisen myyntivoiton.
Sokkiero: Duudsonien Jukka Hildén ja Outi-vaimo hakivat avioeroa - 7 vuoden liitto ohi!
Erikoista on se, että asunto laitettiin ensimmäisen kerran myyntiin vain kuukausia sen jälkeen, kun Jukka osti sen, ja myöhemminkin sitä on yritetty myydä useita kertoja.
Jukan ja Outin suhteen on huhuttu olleen kriisissä jo pitkään, sillä Seiska paljasti Jukan viestitelleen vieraille naisille seuranhakupalvelu Tinderissä jo vuonna 2015.
Jukalla ja Outilla ei ollut avioehtoa.
Lue Jukan uudesta ihastuksesta tuoreesta Seiskasta!