Jokereiden KHL-matka Venäjällä: Yö Neuvostomuseossa, taistelu hotellikuolemaa vastaan, stroganoffia, shaibua ja sisua - lue jättireportaasi pelireissusta itärajan takana!
Finnairin yksityislennolla kajahtaa kuulutus, joka herättää huvittuneisuutta.
– Tervetuloa lennolle ihastuttavaan Tsherepovetsiin!
Finnairin lentokapteenin murjaisu on sarkasmia, ja nämä matkustajat ymmärtävät sen oikein hyvin. Jokereiden KHL-joukkue on käynyt Vologdan alueella monesti ennenkin.
– Voi hitto! Valitsitte sitten parhaan vieraspaikkakunnan, duunarihyökkääjä Petteri Wirtanen virnistää Seiskan toimittajalle ja kuvaajalle.
– Ja odottakaas vaan, kun näette sen hotellin...
Lentomatka itään kestää vain reilun tunnin. Se on poikkeuksellisen vähän, sillä yleensä joukkue saa istua koneessa paljon pidempään ja paikkakunnalta toiselle.
Perillä, noin 550 kilometriä Pietarista itään, on pimeää ja lumista. Pienessä terminaalissa joutuu odottelemaan yllättävän pitkään, vaikka kyseessä on liikelento. Jokainen syynätään huolella passintarkastuksessa.
– Yleensä ei kestä ihan näin kauan. Mutta ei näistä koskaan tiedä, Henri Ikonen hymähtää.
Juonikas savolaishyökkääjä muistaa tosin erikoisempiakin tapauksia.
– Kerran Pietarissa menimme hotelliin, jonka huoneissa ei ollut lainkaan sänkyjä. Pelkät yöpöydät vaan.
Tsherepovetsin hotelli Leningradissa on sentään sängyt, mutta muutoin Wirtasen varoittelun ymmärtää. Pytinki on oikea neuvostomuseo.
– Eihän tämä hotelli välttämättä ole mikään paras paikka. Tämä on niin sanotusti sitä aitoa Venäjää, luottohyökkääjä Marko Anttila naurahtaa sängyllään.
Hän jakaa pienen ja ahtaan huoneen kämppiksensä Wirtasen kanssa. Mutta vaikka tilaa ei ole, nettiyhteys sakkaa ja lämmöt huutavat täysillä, kiekkoammattilaiset ottavat rennosti.
– Joskus juttelemme hissimatkalla enemmän kuin täällä huoneessa, pelimiehet naurahtavat.
Marko kokee kaikesta huolimatta olevansa etuoikeutettu.
– Matkustelua on paljon. Joskus joutuu olemaan viikonkin erossa perheestä, mutta onhan tämä aika makeeta hommaa...
Hän miettii hetken ja alkaa hymyillä.
– En vaihtaisi tätä työtä kyllä mihinkään.
– Uutisia lukemalla saa vain pintaraapaisun Venäjästä. Kyllä tämä maa pitää nähdä ja kokea, Petteri komppaa.
Huoneet eivät tosiaan houkuttele hengailemaan – varsinkaan, kun netti ei toimi. Silti on yllätys, kun voimahyökkääjä Masi Marjamäki alkaa viritellä videopelejä hotellin aulassa rakennuksen ainoaan taulutelevisioon.
– Tää on 16-bittinen Super Nintendo! Tätä me aletaan vääntää, kun ei täällä ole hirveästi muutakaan tekemistä, hän naurahtaa.
– Tässä on meidän huvit tälle illalle.
– No huhhuh! Mikä tää on? paikalle porhaltanut tähtipuolustaja Sami Lepistö innostuu.
– Contra 3! Aivan ylivoimainen peli, Masi vastaa ja räiskii menemään.
Myös borssikeittoa ja stroganoffia käsittävä illallinen kelpaa, vaikka osa pelaajista ja valmennusryhmä suuntaakin kaupungille syömään.
– Ruoka oli erittäin hyvää. Joku sitä vähän jännittikin, mutta se oli ihan maistuvaa, Masi kehuu.
Äiti-Venäjän hellässä huomassa nukutun yön jälkeen on luvassa perinteinen pelipäivä. Se käsittää tuhdin tankkauksen, aamujäät, palavereja ja tietysti itse ottelun, jota ennen kukin keskittyy tyylillään.
Jesse Joensuu ja Tommi Huhtala tappavat aikaa hotellin aulan sohvalla ja tapittavat tabletilta amerikkalaissarja The Wirea.
– Olen katsonut tämän jo kahdesti aiemmin. Nyt tulee yksi kovimpia kohtauksia, joten Huhtalaa varmaan jännittää, Jesse härnää.
– Muakin jännittää, vaikka tiedän mitä tapahtuu.
Onko lepohetki jenkkisarjan parissa pelipäivien rituaalinne?
– Nimenomaan. Eikä tätä voi kotona katsella, Huhtala hörähtää.
Sohvalla löhöävä kaksikko tietää, mikä heitä illalla odottaa.
– Kun tässä sarjassa tulee vieraspeli, niin jokainen tietää, että itsestään joutuu repimään kaiken irti.
He odottavat matsista Severstalia vastaan kovaa koitosta. Eikä vähiten siksi, että isäntäjoukkue taklaa mielellään.
– Heillä on sellainen tyyli. Siinä mielessä tämä on vaikeimpia vastustajia.
Ryminälaiturit myös mainitsevat erikseen Severstalin Dmitri Kagarlitskin.
– Hän on tosi taitava pelaaja ja tulee varmasti olemaan tänäänkin näkyvässä roolissa.
Voimahyökkääjät eivät varoittele turhaan. Hävyttömän taitava Kagarlitski taiteilee silkkisillä käsillään jo avauserässä kotijoukkueen 1–0 johtoon. Joukkueen ykköspyssy, teinitähti Eeli Tolvanen sortuu hölmöön jäähyyn ja kotijoukkue on rokottaa uudelleen.
Toisessa erässä tulee lisää lunta tupaan, kun Jokereiden ruotsalaispuolustaja Niclas Andersén jyrätään rumasti laitaan. Seuranneen ylivoiman aikana Ikonen tasoittaa ottelun lakaistuaan jenkkipakki Matt Gilroyn lämärin maaliin.
Vaikka kaupunki on karu, jättiyhtiön mukaan nimetyn Severstalin kotihalli on hieno. Silti katsomossa näkyy paljon vapaita paikkoja. Joukkueen kehno sarjasijoitus heijastuu suoraan suosioon.
Pian kotiyleisö hiljenee entisestään, kun väkevän kauden luutinut vantaalaispakki Tommi Kivistö sytyttää vieraille punalampun. Hetkeä myöhemmin Anttila taiteilee rystyltä tilanteeksi 1–3, mutta kotijoukkue kaventaa heti päätöserän alussa.
Lopussa käydään hirvittävä taistelu ja vaikka kotiyleisö kuinka karjuu shaibua, täysi pistepotti matkaa Helsinkiin.
Markolle voittomaali on erityisen makoisa, sillä viimeinen niitti naulataan hänen hyvän ystävänsä Július Hudáčekin vartioimaan maaliin. Slovakkiveskari ja suomalaishyökkääjä olivat aiemmin seurakavereita Ruotsissa Örebro HK:ssa.
– Kävin hänen kanssaan eilen syömässä, oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Vähän hän kyllä oli tuosta tekemästäni maalista vihainen, Marko naureskelee matsin päätyttyä.
Voittoa ei jäädä juhlimaan lainkaan. Heti loppusummerin soitua alkaa hurja ralli aikaa vastaan: pelaajat kiirehtivät pukukoppiin ja seuran työntekijät alkavat pakata kalustoa linja-autoon. Nyt ei ole hetkeäkään hukattavaksi.
Kiireisellä kotimatkalla joukkue on kuin onkin ajoissa lentokentällä, mutta tullivirkailijat eivät. Seuraavaksi saadaan odotella, että jostain saataisiin bussi kyyditsemään suomalaiset sadan metrin päässä odottaville koneelle.
Koko joukkue kököttää väsyneenä terminaalissa, mutta myöhemmin lentokoneessa vallitsee levollinen tunnelma. Tarjolla on virvokkeita, Olavi Virta laulaa ämyreistä ja korttirinki käynnistyy välittömästi.
Sinivalkoiset soinnut sopivat tilanteeseen loistavasti, sillä puolisen tuntia nousun jälkeen Suomi täyttää 100 vuotta. Sen kunniaksi koko joukkue kajauttaa Finlandian.
Itsenäisen kotimaan kamaralle saavutaan noin klo 01.
– Hyvä, jätkät! Perjantaina lähdetään sitten Novgorodiin!
