Uutiset

Iiro Seppäsen perheen järkyttävä tragedia: ex-mies murhasi julmasti Julia-vaimon kaksoslapset - "Koko maailmani romahti"

05.09.2019 09:50

Taikuri ja base-hyppääjä Iiro Seppänen avautuu järkyttävästä perhetragediastaan tuoreessa elämäkerrassaan Kolme Elämää (Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2019).

Vuonna 2016 Iiro rakastui ystävänsä sisareen, Julia Engelhorniin syntymäpäiväjuhlilla Marokossa. Kaksikko rakastui silmänräpäyksessä, ja suhteen myötä Julian lapset César ja kaksoset Octavia ja Maximo muodostuivat myös Iirolle hyvin läheisiksi.

- Lapset olivat isänsä luona lomat ja muun ajan meidän kanssamme. Oli selvää, että minusta tulisi heidän toinen isänsä. Olin kiitollinen mahdollisuudesta toimia isänä kolmelle suloiselle lapselle, ja olin valmis rakastamaan heitä kuin omiani, Iiro kertoo kirjassa.

Lue lisää: Iiro Seppänen menetti isoveljensä Kaapon syövälle vain 37-vuotiaana: vaikea veljessuhde korjaantui viimeisen elinvuoden aikana - Kaapon viimeiset sanat olivat pysäyttävät

Järkyttävä lapsimurha

Viisihenkisen uusioperheen arki muuttui pysyvästi 6. huhtikuuta 2017. Iiro sai kuulla tragediasta ensiksi puhelimenvälityksellä poliisilta. 

- Sitten, vain yhden puhelinsoiton myötä, perheemme onni särkyi miljooniksi palasiksi. Koko maailmani romahti, kun nainen linjan toisessa päässä esitteli itsensä poliisin avustajaksi. Hän pahoitteli joutuvansa välittämään huonoja uutisia: Mario oli vahingoittanut vakavasti Octaviaa ja Maximoa.

Motiiviksi paljastui kosto ja katkeruus. Tapahtumat saivat alkunsa, kun ex-mies Mario oli pyytänyt Juliaa käymään asunnollaan, jossa lapsimurhat olivat tapahtuneet. Myös Juliaa ja tämän vanhinta poikaa Césaria oli pahoinpidelty.

- Mario ylpeili keksineensä keinon vahingoittaa entistä vaimoaan niin julmasti, ettei tämä pystyisi olemaan onnellinen enää koskaan. Sen jälkeen mies ilmoitti lasten äidin saapuneen liian myöhään: Maximo ja Octavia olivat jo kuolleet, kirjassa kerrotaan.

Lue lisää: Kirjapaljastus: Iiro Seppänen vietti kiihkeän illan Playboyssa poseeranneen Katariina Sourin kanssa - aviomies oli läsnä: ”En osannut edes haaveilla, että ilta päättyisi niin!”

Vaati Julialta veritekoa

Tämä ei riittänyt ex-miehelle, vaan hän yritti saada myös Julian toteuttamaan veriteon.

- Sen sanottuaan omat lapsensa surmannut mies asetti pöydälle keittiöveitsen, piteli toista kädessään ja vaati, että Julian tulisi tappaa hänet tai muuten Mario murhaisi myös entisen vaimonsa.

Äiti tuli paikalle hieman liian myöhään, ja hän joutui todistamaan järkyttävän näyn.

- Octavian ja Maximon ruumiit makasivat kuolemankalpeina omissa sängyissään. Samalla kun äiti oli syleillyt rakkaita pienokaisiaan, murhaaja oli tunnustanut säästäneensä vanhemman poikansa hengen.

Ex-mies oli toiminut aikaisemmin hammaslääkärinä, ja hänen arveltiin myrkyttäneen lapset. Tutkimuksissa paljastui kuitenkin, että lapset oli surmattu tukehduttamalla. 

Uusi alku

Tapaus on Iiron mukaan jättänyt perheeseen pysyvän jäljen, mutta he eivät ole antaneet pelolle ja synkkyydelle valtaa. Elämä on saanut positiivisen suunnan.

Perhe toivotti Freya-tyttärensä maailmaan maaliskuussa, ja kaksikko meni naimisiin tämän vuoden kesäkuussa. 

Lue myös: Iiro Seppänen menee naimisiin! Sai esikoislapsensa huhtikuussa - katso hurmaavat kuvat!

Teksti:Emmi Ikonen
Kuvat:Paul Buck
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!