Hämeenlinnalainen majapaikka kelpasi maailmantähdelle! Tässä sängyssä Justin Bieber nukkui – kuva!

Yrittäjä Visa Heinonen, 56, pyörittää Kielorannan kokous- ja virkistysresortia Hämeenlinnassa. Luksusvilla on rauhallisen metsätien varrella. Siitä huolimatta maisemiin on saapunut megajulkkiksia, kuten itse Justin Bieber syyskuussa 2016.
Tontin rannalla seisoo 150 neliön luksusmökki, josta on avarat näkymät järvelle. Sen isoimman sviitin sänkyyn Justin suoristi selkänsä.

Päärakennuksen keittiössä tuoksuu tuore kahvi, jonka ”landlady” Tiina Aalto on juuri keittänyt. Hän on ollut Kielorannassa vuokraemäntänä kohta vuoden päivät.

– Huolehdin, että kaikki sujuu saumatta. Autan tapahtumien suunnittelussa ja toteuttamisessa. Olen varannut tänne mönkijäajeluita, taikureita ja koomikoitakin.
Aikatauluttaminen ja järjesteleminen ovat Tiinalle mielipuuhaa. Hän viihtyy paikassa joskus vapaa-ajallaankin.
– On ihana elää mukana mieleenpainuvissa juhlahetkissä ja nähdä, kun vieraat nauttivat. Muistan erityisesti näyttävän ilotulituksen, joka täällä kerran järjestettiin.