Häikäisevä kaunotar! Tuleeko tamperelaisesta Sarista, 24, uusi Miss Suomi? Kertoo nyt raskaasta menetyksestään: ”Olin isin tyttö, hän on aina sydämessäni”
Vantaan Villa Granden kiiltävälle parketille marssitettiin tiistaina 21.5 valtavasti naiskauneutta. Miss Suomi -kilpailun semifinaaliin yltäneet 21 kaunotarta kisaavat kaikki valtakunnan kauneimman tittelistä.
Yksi heistä on tamperelainen Sari Perälä. 24-vuotias vaaleaverikkö paljastaa heti kättelyssä olevansa Ilveksen mimmejä, sillä on toiminut aiemmin kyseisen liigajoukkueen cheerleaderina.
Pian puheenaihe kääntyy huomattavasti vakavampaan aiheeseen. Kävi missikisoissa sitten miten tahansa, Sari kertoo omistavansa kisakokemuksensa eräälle erityiselle.

- Isäni kuoli, kun olin vasta 10-vuotias. Olin isän tyttö, joten hän on aina sydämessäni.
Sarin isä on kirjaimellisesti tyttärensä sydämen kohdalla. Sari on näet tatuoinut isänsä syntymäajan roomalaisin kaunokirjaimin sydämensä kohdalle.
- Tuntuu, että hän on aina huolehtimassa, ettei mitään pahaa tapahdu.
Sari kertoo myös tekevänsä toisinaan myös ristinmerkin isänsä muistoksi.
- Aina, kun tulee epätoivon hetki. Tai vaikka silloin, kun olen lähdössä lennolle. Että tietää, että joku on kuitenkin aina siellä.