Finlandersin jättänyt Jussi Lammela kokosi uuden yhtyeen kokeneista kehäketuista: ”Studioon on tarkoitus mennä!”

Finlanders on Suomen tunnetuin tanssiorkesteri ja viihdyttänyt kansaa jo vuodesta 1984.
Jussi Lammela, 60, on orkesterin perustajajäseniä, lisäksi laulava rumpali on ollut peräti Finlandersin keulakuva. Siksi Jussin viimeviikkoinen ilmoitus yllätti: hän on päättänyt jättää yhtyeen.
– Tuli vähän väsy. Aloin ajatella, että voisiko vielä olla mukana tekemässä jotain uutta ja kivaa, Jussi avaa päätöstään.
– Niinpä päätin perustaa uuden, oman orkesterin! Minulla on kuitenkin vielä kova palo soittaa.

Suosikkiyhtye Finlandersin jättänyt Jussi Lammela sokkiratkaisustaan: ”Tuli vähän väsy!”
Jussin uusi orkesteri on nimeltään Me Lammelat. Jussi kertoo innoissaan, että bändi on jo kasassa.
– Kaksi kosketinsoittajaa, basso, kitara ja minä tietysti rummuissa. Kaikki ovat hyvin laulutaitoisia, joten tämä on ennen kaikkia laulubändi.
Muusikot ovat kokeneita kehäkettuja: esimerkiksi Pekkaniskan Poikien kosketinsoittaja Pekka Kuorikoski siirtyy Jussin orkesteriin. Myös Matin ja Tepon entisestä taustayhtyeestä Horizonesta tulee soittajia.
Linja ei muutu, tanssimusiikilla mennään. Me Lammeloiden ohjelmistossa on aluksi muiden kappaleita ja Jussin omia, 1980-luvun sinkkubiisejä.
– Kyllä tässä studioon on tarkoitus mennä, kun ei ole muutakaan tekemistä. Eli omia singlejä on tulossa.