Ex-liivimies Mika ”Immu” Ilmén jätti päihteet ja väkivallan: En kanna enää asetta!

Mika ”Immu” Ilmén, 49, eli nuoruusiästään saakka kovaotteisessa jengimaailmassa, jossa erimielisyydet ratkottiin harvoin puhumalla. Aikuisiällä hän oli jäsenenä moottoripyöräkerho Cannonball MC:ssä. Hänen toimenkuvaansa kuului muiden muassa velan perintä. Väkivalta ja päihteet olivat arkipäivää.
Jengiläisyydestä luovuttuaan Immu tuomittiin huumekaupan rahoittamisesta 10 vuodeksi vankeuteen. Hän istui viisi vuotta. Nykyisin Immu on päihteetön mies.
– Minulta on kysytty, kadunko väkivaltaisia tekojani. Ajattelen, että minulla on nyt uusi elämä ja katson tulevaisuuteen, en menneisyyteen. En kanna enää luotiliivejä enkä asettakaan, Immu kertoo.
Viime vuonna ilmestynyt omaelämäkerta Immu nousi myyntitilastojen ykköseksi.
– Allekirjoitin äskettäin uuden kustannussopimuksen. Kirja käsittelee myös rikollismaailmaa, mutta paljon laajemmin.