Pilvi Hämäläiseltä rakkauspaljastus

Pilvi Hämäläinen toistaa tempauksensa, joka jäi viimeksi ilman täyttymystä.
Pilvi Hämäläinen nousi Suomen kuunnelluimmaksi artistiksi UMK -juontojen sivutuotteena syntyneellä Mon Cheri -kappaleella. Tällä kertaa Pilvi ei ole mukana UMK-karkeloissa, sillä lähinnä Suurmestari-sarjassa viimeaikoina nähty näyttelijä pakkaa matkailuautonsa ja lähtee jälleen kiertämään Eurooppaa. Mukaan tulee vain oma Humppa-koira.
Pilvi fiilistelee videolla vuoden 2023 Kultainen Venla -gaalaa
– Viimeksi olin puoli vuotta reissussa ja ainoa tavoitteeni oli päästä Portugaliin ja eihän se sitten onnistunut, Pilvi naureskeli Tennsipalatsissa Ella ja kaverit - Operaatio saukko -elokuvan kutsuvierasillassa.

Suorastaan säästöä
Pilvi ei lupaile juuri nyt näkyvänsä missään uudessa televisotuotannossa, mutta töihin liittyvä kotiinpaluu ainakin hetkellisesti koittaa joulukuussa. Lähtö koittaa jo viikonloppuna.
– Suomessa minulla ei ole kulueriä, joten reissaaminen tulee itseasiassa aika halvaksi. Sitten taas palatessa järkytyn miten kallista täällä kaikki on.
Matkallensa Pilvi porhaltaa uudella Fiat-merkkisellä matkailuautollaan, vaikka viime reissun kulkuvälinettä on jo ikävä.
– Kaikki kauhistelivat vuoden -89 Peugeottiani, mutta se pelasi viimeisen päälle. Uudempi auto piti viedä heti huoltoon, Pilvi harmittelee.

Voimaantumista tai rakkautta
Keväällä 40 vuotta täyttänyt Pilvi lähti alkujaan etsimään elämälle sisältöä autoreissulta, kun tyhjä olo valtasi alaa pyöreiden äärellä. Omaa kumppania reissuilta ei ole toistaiseksi tarttunut mukaan.

– En tiedä sopisiko rakkaus tuollaiselle voimaantumisreissulle...tai kyllähän se tietysti sopii! Eli kyllä saa rakkauskin tulla vastaan, Pilvi järkeili ensi-illassa.