Jukka Hilden

Chachi-rakas poissa kotoa! Näin suomalaisnainen päätyi viettämään yhteisen yön Jukka Hildénin kanssa – ”Häpeän päätöstäni!”

Uutiset | 31.10.2020 06:34

Duudsonit-ryhmän keulahahmo Jukka Hildén, 40, on Tanssii tähtien kanssa -kisan tiimellyksessä tuonut esiin itsestään herkän puolen. Hän on toistuvasti itkenyt vuolaasti muistellessaan muun muassa karua lapsuuttaan ja isän alkoholiongelmaa.

Jukka on myös julistautunut viimeaikaisissa haastatteluissaan hyvin perhekeskeiseksi mieheksi. Hän on kertonut haaveilevansa amerikkalaisen vaimonsa Chachi Hildénin (o.s. Gonzales), 24, kanssa toisesta lapsesta.

Perhekeskeisyyttä korostanut Jukka Hildén on naimisissa amerikkalaisen Chachin kanssa. Heillä on yksi lapsi. Jukka on kertonut tavanneensa Chachinollessaan vielä naimisissa ex-puolisonsa Outin kanssa.
Perhekeskeisyyttä korostanut Jukka Hildén on naimisissa amerikkalaisen Chachin kanssa. Heillä on yksi lapsi. Jukka on kertonut tavanneensa Chachinollessaan vielä naimisissa ex-puolisonsa Outin kanssa.

Lue myös: Jukka Hildén avautuu pysäyttävästi tv:ssä: Sekä isä että pikkuveli ajautuivat itsemurhan partaalle alkoholin takia - "Yöllä tuli puhelu, että Jukka, minä hyppään junan alle"

Vielä kaksi vuotta sitten Jukka oli täysin eri ihminen, kun hän toteutti Los Angelesissa Hollywood-unelmaansa. Yhdysvalloissakin julkkikseksi nousseen Jukan kerrotaan eläneen elämää, joka istuu heikosti fanitetun nuorisoidolin tai tunnollisen perheenisän imagoon.

Kolmekymppinen suomalaisnainen paljastaa Seiskalle, että Jukka pyysi hänet toissa kesänä kotiinsa ja vietti yhteisen yön. Duudsonit-vilpertin Chachi-rakas ei ollut tuolloin kotona.

Lue lisää: ”Alaston Jukka Hildén ilmestyi eteeni!” Suomalaisnainen vietti yhteisen yön Duudsonit-tähden kanssa – kohutilitys Seiskassa!

Jukka Hildénin kanssa läheiseen kanssakäymiseen päätynyt suomalaisnainen ei halua esiintyä tässä jutussa omalla nimellään, joten kutsumme häntä ”Janeksi”.

Janen haastattelu vahvistaa käsitystä, että Jukka eli Losissa kuin raikulipoika konsanaan. Perhekeskeisyydestä ei ollut tietoakaan, kun Jane kävi Jukan kanssa läpi erikoisen ”työnhakuprosessin”, joka antaa Duudsonin toiminnasta varsin erikoisen kuvan.

– Otin Jukkaan yhteyttä Facebookin kautta elokuussa 2017. Kerroin hänelle, että olen muuttamassa Los Angelesiin ja etsin töitä. Yhteinen tuttava suositteli minulle, että olisi hyvä tutustua Jukkaan. Meidän alamme liittyivät läheisesti toisiinsa, Jane kertoo.

– En saanut Jukalta mitään vastausta, kunnes hän laittoi viestin kahdeksan kuukautta myöhemmin toukokuussa 2018. Hän oli aluksi hyvin ammattimainen ja kuulosti kiinnostuneelta.

Los Angelesissa syntynyt Jane on varttunut Suomessa. Janen mukaan hän yritti saada töitä Jukan kautta. – Ystäväni sanoi, että Jukkaan olisi hyvä tutustua, Jane muistelee.
Los Angelesissa syntynyt Jane on varttunut Suomessa. Janen mukaan hän yritti saada töitä Jukan kautta. – Ystäväni sanoi, että Jukkaan olisi hyvä tutustua, Jane muistelee.

Lue myös: TTK-tähti kävi autokaupoilla! Jukka Hildén kurvailee ökymaasturilla – kuva!

Kehui kotinsa kokoa

Seiska on nähnyt Jukan ja Janen väliset viestit. Viesteissä Jane pyytää Jukkaa toistuvasti bisneslounaalle. Jukka ei kiireisiinsä vedoten saa tapaamista sovittua, kunnes yllättäen ilmoittaa Janelle illalla seitsemäs kesäkuuta 2018, että drinkit illallistapaamisen jälkeen voisi onnistua.

– Olin tämän viestin saatuani jo valmiiksi ulkona ystävättäreni kanssa, niin päätin suostua Jukan tarjoukseen.

– Häpeän päätöstäni, sillä työasiat pitää hoitaa päiväsaikaan, eikä niitä pidä mennä hoitamaan drinkeille. Jos joku sellaista ehdottaa, niin hälytyskellojen pitäisi soida.

Jane sanoo katuvansa omaa toimintaansa.  – Täällä Jenkeissä pitää joskus olla flirttiä mukana, kun tavataan ihmisiä. Jos olisin ollut selvin päin, niin tätä ei olisi tapahtunut.
Jane sanoo katuvansa omaa toimintaansa.  – Täällä Jenkeissä pitää joskus olla flirttiä mukana, kun tavataan ihmisiä. Jos olisin ollut selvin päin, niin tätä ei olisi tapahtunut.

Viesteistä paljastuu, että Jukalla on heti hyvin flirttaileva ote päällä, eikä hän tunnu edes muistavan, mistä Janen kanssa oli tarkoitus puhua. Jane kehottaakin Jukkaa menemään nukkumaan ja toistelee miehelle, että aikoo viettää iltansa sittenkin ystävättärensä kanssa.

Viestittely jatkuu illan mittaan kuumana, ja molemminpuolinen flirttailu kiihtyy. Lopulta Jukka kutsuu Janen asunnolleen. Duudsoni mainostaa asuvansa 350 neliön luksusasunnossa Sherman Oaksissa.

Jane korostaa sitä, ettei väitä joutuneensa esimerkiksi rikoksen uhriksi, vaan oli Jukan kanssa omasta tahdostaan.

– En myöskään tiennyt tuossa vaiheessa, että Jukalla oli tyttöystävä, eikä hän maininnut Chachia sanallakaan.

Seiska tavoitti Jukan, joka ei halunnut kommentoida asiaa.

Teksti:Panu Hörkkö
Kuvat:Seiskan arkisto ja All Over Press
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!