”Alaston Jukka Hildén ilmestyi eteeni!” Suomalaisnainen vietti yhteisen yön Duudsonit-tähden kanssa – kohutilitys Seiskassa!

Jukka Hilden
Mainos
Mainos päättyy

Duudsonit-ryhmän keulahahmo Jukka Hildén, 40, porskuttaa menemään Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Viime sunnuntaina Jukka tanhusi tiensä hauskan halloween-esityksen avulla jo kuuden parhaan joukkoon.

TTK-tähti kävi autokaupoilla! Jukka Hildén kurvailee ökymaasturilla – kuva!

Tanssikisan tiimellyksessä Jukka on tuonut esiin itsestään herkän puolen. Hän on toistuvasti itkenyt vuolaasti muistellessaan muun muassa karua lapsuuttaan ja isän alkoholiongelmaa.

Jukka on myös julistautunut viimeaikaisissa haastatteluissaan hyvin perhekeskeiseksi mieheksi. Hän on kertonut haaveilevansa amerikkalaisen vaimonsa Chachi Hildénin (o.s. Gonzales), 24, kanssa toisesta lapsesta.

Mainos
Mainos päättyy
Perhekeskeisyyttä korostanut Jukka Hildén on naimisissa amerikkalaisen Chachin kanssa. Heillä on yksi lapsi. Jukka on kertonut tavanneensa Chachinollessaan vielä naimisissa ex-puolisonsa Outin kanssa.
Perhekeskeisyyttä korostanut Jukka Hildén on naimisissa amerikkalaisen Chachin kanssa. Heillä on yksi lapsi. Jukka on kertonut tavanneensa Chachinollessaan vielä naimisissa ex-puolisonsa Outin kanssa.

Jukka Hildén avautuu pysäyttävästi tv:ssä: Sekä isä että pikkuveli ajautuivat itsemurhan partaalle alkoholin takia - "Yöllä tuli puhelu, että Jukka, minä hyppään junan alle"

Vielä kaksi vuotta sitten Jukka oli täysin eri ihminen, kun hän toteutti Los Angelesissa Hollywood-unelmaansa. Yhdysvalloissakin julkkikseksi nousseen Jukan kerrotaan eläneen elämää, joka istuu heikosti fanitetun nuorisoidolin tai tunnollisen perheenisän imagoon.

2 500 euron vuokra! Jukka Hildén ja Chachi-rakas vaihtoivat mökkielämän Helsingin ökykotiin – kuva!

Kolmekymppinen suomalaisnainen paljastaa Seiskalle, että Jukka pyysi hänet toissa kesänä kotiinsa ja vietti yhteisen yön. Duudsonit-vilpertin Chachi-rakas ei ollut tuolloin kotona.

– Jukka riisui itsensä keittiössä ja ilmestyi eteeni alasti, nainen avautuu Seiskan kohutilityksessä.

Seiska tavoitti Jukan, joka ei halunnut kommentoida asiaa.

Mainos
Mainos päättyy

Lue suomalaisnaisen kohutilitys torstaina ilmestyneestä Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
”Alaston Jukka Hildén ilmestyi eteeni!” Suomalaisnainen vietti yhteisen yön Duudsonit-tähden kanssa – kohutilitys Seiskassa!