Tämän takia Tommy Lee julkaisi kuvan jortikastaan - "Vedin perseet olalle"

Pari viikkoa sitten Mötley Crüe-yhtyeen perustajajäsen ja rumpali Tommy Lee, 59, kohahdutti julkaisemalla kuvan täysin alastomasta vartalostaan Instagramissa.
Kuva ehti olla sosiaalisen median palvelussa monta tuntia ennen kuin se poistettiin alustan tai rokkarin itsensä toimesta.
Sunnuntaina (21.8.) Tommy selitti peniskuvan julkaisua bändinsä keikalla San Antoniossa.
Rokkari jakoi asiasta videon Twitterissään, minkä lisäksi asiasta uutisoi muun muassa People.
- Kaksi viikkoa sitten meillä oli kahden viikon tauko kiertueelta, ja aloitin vitunmoisen ryyppyputken. Olin perseet olalla, riisuuduin ja julkaisin kuvan kullistani, Tommy selittää keikkayleisölle vapaasti suomennettuna.
Tommy myös kannusti myös konsertissa olevia miehiä näyttämään omat peniksensä.
- Olen tissimies ja tykkään nähdä tissejä, mutta tänään ollaan tasa-arvoisia. No niin pojat, vetäkää kullinne ulos!

Peniskuva herätti ilmestyessään keskustelua siitä, että kohdellaanko naisia ja miehiä sosiaalisen median alustoilla tasa-vertaisesti, sillä naisten rohkeat kuvat poistuvat Instagramista hyvinkin nopeasti, mutta rokkarin kaikkensa antava otos pysyi näkyvillä tunteja.
Tommy Lee julkaisi peniskuvan - Erika Heliniltä yllättävä reaktio