Muistatko suomalaisten suosisikkiminiän Geena Davisin? Tältä Renny Harlinin pettämä Oscar-voittaja näyttää nykyään

geena davis, renny harlin
Mainos
Mainos päättyy

Yhdysvaltalainen näyttelijä Geena Davis, 66, saapui maanantaina Good Morning America -ohjelman kuvauksiin kirkkaanpunaisessa leningissä ja korkeissa koroissa.

Kahdesti Oscar-pystin pokannut Geena puhui ohjelmassa uudesta muistelmateoksestaan.

Suomalaisille Geena on tuttu Renny Harlinin eksänä.

Geena Davis
Geena Davis edusti aurinkoisena.
Mainos
Mainos päättyy

Hollywoodissa 80-90-lukujen taitteessa ohjaajan uran aloittanut Renny kohtasi itseään kahta vuotta vanhemman Geenan vuonna 1993.

Geena Davis
Geena askelsi korkeissa koroissa.

Kirjapaljastus: Tällaiset olivat Geenan ja Rennyn kolmen päivän salahäät – kuumailmapalloja ja norsuja, Stallone sai raivokohtauksen

Häitä juhlittiin Hollywoodissa jo saman vuoden syksynä ja Geena saapui ensi kertaa jouluna 1993 Suomeen. Hän tutustui miehensä perheeseen, ystäviin ja seurapiireihin ja näki myös lumisen tunturimaan.

– Lapin kaste innoitti meitä lapsentekoon, Geena kertoi tuolloin Seiskalle Kaivohuoneella pidetyssä tapahtumassa.

geena davis, renny harlin
Renny ja Geena olivat näyttävä pari.

Pariskunta vaikutti hyvin rakastuneilta. Lapsihaaveet nousivat jatkuvasti esille aina pariskunnan vieraillessa vuosittain Suomessa.

Mainos
Mainos päättyy

Lasta ei kuitenkaan kuulunut, kunnes koitti avioliiton neljäs vuosi. Rennystä oli vihdoin tulossa isä, mutta äiti ei ollut Geena.

Vuonna 1997 Hollywoodista kantautui yllättävä erouutinen. Rennyllä oli henkilökohtainen avustaja ja sihteeri, 26-vuotias Tiffany Bowne, joka oli matkustanut pariskunnan mukana ympäri maailmaa heidän mainostaessaan yhteistä The Long Kiss Goodnight -elokuvaansa.

Seiska kertoi ensimmäisenä mediana Suomessa, että Geenan ja Rennyn avioeron syynä oli raskauteen johtanut aviomiehen syrjähyppy Tiffanyn kanssa.

Kirjapaljastus: Rennyn ja Geenan unelmaliitto kaatui seksin vähyyteen, lopulta Geena ehdotti outoa sopimusta – juristilta täystyrmäys

Renny kertoi Veli-Pekka Lehtosen kirjoittamassa elämäkerrassaan Ainutlaatuinen elämäni (Tammi/2021), että liitto Geenan kanssa kaatui seksin puutteeseen.

geena davis, renny harlin
Geena tähditti Rennyn elokuvia Kurkunleikkaajien saari (1995) ja The Long Kiss Goodnight (1996).

-  Jos lapsi olisi tullut heti silloin, kun me olimme rakastuneita ja onnellisia, suhde olisi saattanut muuttua toisenlaiseksi. Sitten momentum meni ohi. En enää halunnutkaan lapsia. Meillä ei ollut seksiäkään niin paljon kuin olisin halunnut, Renny paljastaa kirjassa.

Mainos
Mainos päättyy

- Makasin usein vuoteella ja ajattelin, että ei tämä voi olla minun elämääni. Me olimme kuin paita ja peppu, mutta seksiä ei enää ollut, Renny toteaa kirjassa.

geena davis, renny harlin
Rennyn ja Geenan avioliitto kesti neljä vuotta.

Ero astui voimaan liki vuosi Rennyn Luukas-pojan syntymän jälkeen. Ainakin ulkoisesti Geena otti asian rauhallisesti, mutta kirjan mukaan kulisseissa kuohui. Rennyn mukaan vuolaasti itkenyt Geena ei ymmärtänyt Rennyn eropuheita.

- Halusin erota ja tein asian selväksi. Geena näki asian toisin. Hänen mielestään suhteessa on aina ylä- ja alamäkiä, hetkiä, jolloin pitää tehdä kurssiin korjauksia, Renny sanoo kirjassa.

-  Minä sanoin, että meidän on pakko erota. Avioliitto ei enää tehnyt hyvää meistä kummallekaan. Puhuimme koko yön. Geena oli järkyttynyt, Renny muistelee kirjassa.

Kirjassa Renny kertoo, kuinka Geena ehdotti erikoista sopimusta. Hän oli halunnut lapsia, ja olisi ollut siihen edelleen valmis erosta huolimatta. Tuolloin he olivat nelikymppisiä. 

- Se oli riipaisevaa. Lapsi eräänlaisena jäähyväislahjana.

- Geena oli valmis allekirjoittamaan vaikka minkälaisen paperin.

Geenan omat lapsihaaveet toteutuivat lopulta 46-vuotiaana, kun hänestä tuli äiti.

Geenan tytär ja kaksoset ovat nyt täysi-ikäisiä. Geena sai lapset iranilaisen neurokirurgi Reza Jarrahy'n kanssa, jonka kanssa hän oli naimisissa vuosina 2001–2017.

renny harlin, luukas harlin
Renny Luukas-poikansa ristiäisissä.

Tiffany kasvatti Rennyn pojan Luukaksen pitkälti yksinhuoltajana. Renny on surrut MTV3:n The Harlins -tosi-tv-ohjelmassa sitä, ettei voinut olla tarpeeksi läsnä poikansa lapsuudessa. 

Nykyään isän ja pojan välit ovat lämpimät, ja Luukas on työskennellyt isänsä apulaisohjaajana tämän tuotannoissa.

Renny ja nykyinen vaimonsa Johanna saivat Coco-tyttären heinäkuussa.

Somessa kuhisee! Johanna Harlin joutui korjaamaan kirjoitustaan uudesta vauvasta

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan