Manuela-kilpikonna katosi mystisesti 80-luvulla - nyt eläin on löytynyt lähempää kuin kukaan olisi osannut arvata

The Dodo-viihdesivusto julkaisi uskomattoman tositarinan kilpikonnasta nimeltä Manuela.
Nathalye De Almeidan oli perheensä kanssa siivoamassa äitinsä lapsuudenkodissa kuolleen isoisän kuolinpesää, kun he löysivät jotain yllättävää sotkuiselta ullakolta.
Vanhassa kaiuttimessa lymyili kilpikonna!
Kultainennoutaja Peppi on ainutlaatuinen avustajakoira - haistaa somerolaisen Minnan kivut
Nathalye muisti, kuinka hänen äitinsä oli kertonut omistaneensa lemmikkikilpikonnan 80-luvulla.
Eräänä päivänä äidin ollessa kahdeksanvuotias hänen rakas Manuela-kilpikonnansa oli kuitenkin kadonnut. Nathalyen äiti oli ajatellut, ettei näkisi Manuelaa enää koskaan tämän karattua.
Nathalye ja tämän perhe oli innoissaan. 30-vuotta kadoksissa ollut kilpikonna oli kuin ihmeen kautta löytynyt.
- Äitini saapui itkien paikalle, koska hän ei voinut uskoa asiaa, Nathalye kertoo vapaasti suomennettuna.
Manuela oli elänyt kolme vuosikymmentä ullakolle lukittautuneena. Perhe arvelee kilpikonnan eläneen termiiteillä, ja selviytyneen kuin ihmeen kautta.
Nykyään Manuela asuu Nathalyen perheen luona.
Nathalyen äiti käy katsomassa lapsuudenystäväänsä viikoittain ja on iloinen nähdessään lapsenlastensa kilpikonnan kanssa.
- Hän on osa perhettä, Nathalye kertoo Manuelasta.
- Hän on yksi meistä.