Kuninkaalliset mukana energiatalkoissa – kuningatar Maxima ottaa kylmiä suihkuja

Brittiläinen taloustoimittaja Martin Lewis sai kuningas Charlesin, 73, havahtumaan käsillä olevaan sähkön hinnannousuun. Windsorin linnassa piipahtanut Lewis totesi hallitsijalle, että energiakriisi saattaa osoittautua ihmiselle vaarallisemmaksi kuin koronapandemia.
– Maamme kohtaa katastrofaalisen ongelman tulevana talvena. Charles pyysi lähettämään hänelle selvityksen kotitalouksien sähkölaskun hinnannoususta, toimittaja kertoo ITV:ssa.
Viime vuonna julkaistiin tutkimus, jonka mukaan kuninkaallisen perheen energialasku on 2,8 miljoonaa euroa vuodessa.
Huh huh! Kuningas Charlesin sähkölasku hirvittää - asiantuntija: "Katastrofaalinen ongelma talvella"

Sähkölasku huolestuttaa myös Hollannin hallitsijapari Willem-Alexanderia, 55, ja Maximaa, 51. Kuningas on totellut maansa hallituksen suosituksia.
– Kaikkien hallintorakennuksien sisälämpötila pyydettiin laskemaan 19 asteeseen. Laskimme 18 asteeseen, Willem-Alexander kertoi taannoisella Ruotsin-vierailulla.
Kuningaspari on myös tarkka, ettei palatsin käyttämättömissä osissa pidetä lämmitystä. Lisäksi 1600-luvulla rakennetussa kotipalatsissa Huis ten Boschissa ikkunaluukut ja verhot pidetään useimmiten kiinni.
– Kuningatar on yrittänyt käydä kylmässä suihkussa, koska se on parempi ympäristön kannalta. Hän yrittää parhaansa, mutta ei tiedä vielä, pystyykö jatkamaan kylmiä suihkuja, kuningas paljastaa.

Maxima yllätti – Hollannin kuningattaren kädentaidot paljastuivat
Ruotsin hovissa prinssipari Carl Philip, 43, ja Sofia, 37, yrittää säästää sähköä kotonaan Villa Solbackenissa.
– Sammutamme valot huoneista, joissa emme ole. Jos emme käytä sähkölaitteita, sammutamme nekin. Mitä enemmän energiaa käytämme, sitä enemmän sitä tarvitsemme, prinssi toteaa SVT:lle.
Prinssi Julian, 1, riehaantui isänsä autokilpailuissa - näytti kieltä, ilmeili ja touhotti!
Norjan kuningas Harald, 85, kevensi vakavaa tunnelma suurkäräjille Oslossa pitämässään puheessa.
– Tutkimme mahdollisuutta laittaa kuningattaren ylimääräinen energia kaapeleihin, jotta välttyisimme kuninkaanlinnan kaakeliuunien polttamiselta, hallitsija nauratti yleisöä.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.