Hyppää pääsisältöön
Wallu Valpio, Kim Herold ja Miska Haakana Selviytyjät-kuvauksissa.

Wallu Valpiolta katkera purkaus Selviytyjät-finaalin ratkaisusta - syyttää tappiostaan yllättävää kohdetta: "Olen pitänyt tätä sisälläni vuoden!"

Selviytyjät Suomessa kolmanneksi jäänyt Wallu Valpio tilittää niukkaa tappiotaan viimeisessä Wiidakon Wallu -blogipäivityksessään.

Ohjelman viekkaaimpiin kieroilijoihin kuulunut Wallu kertaa tuoreessa päivityksessään päättynyttä Selviytyjät-taivaltaan ja purkaa tappion aiheuttamaa pettymystään vuolaasti.

- Olen nyt valmis oksentamaan kaiken sen pahan olon, mitä olen joutunut pitämään sisälläni melkein vuoden, Wallu kirjoittaa.

Katso myös: Wiidakon Wallu: Selviytyjät-voittaja Miska Haakana paljastaa kaiken finaalijakson ja koko kauden dramaattisista hetkistä - katso video! "Silloin ajattelin, että tää oli tässä!"

Wallu tilittää blogissa katkeransuloisesti, mihin viimeinen kilpailu ja samalla koko kisan voittokamppailu hänen osaltaan kaatui.

Wallu jäi Selviytyjien huipentaneessa päätöskisassa kolmanneksi Kim Heroldin ja Miska Haakanan ja putosi siten Selviytyjistä juuri ennen viimeistä heimoneuvostoa, jossa häntä olisi hyvinkin mahdollisesti odottanut koko ohjelman voitto ja 30 000 euron palkintopotti.

Wallu oli nimittäin jälkikäteen saanut kuulla muilta heimoneuvoston jäseniltä, että he olisivat äänestäneet Wallun voittoon sekä Kimiä että Miskaan vastaan, jos hän olisi vain päässyt päätöskisassa kahden parhaan joukkoon.

Lue myös: Miska Haakana on Selviytyjät Suomi -voittaja! Sai heimoneuvostossa murskavoiton - vain yksi kilpailija äänesti vastaan!

"Kaihertaa vieläkin!"

Wallun voittohaaveet kaatuivat kuitenkin katkeransuloisella tavalla.

- Yksi asia, mikä kaihertaa vieläkin aivotoimintaani, oli että kun oikeasti minulla on neljä silmää. Siis silmälasit. Ja ne lasit olivat olleet koko kuukauden absoluuttisen paskaiset. Siis en vain oikein nähnyt enää yhtään mitään. Millä ne peset, suolaisella merivedellä?

- Ja mikä oli viimeisen kilpailuvaiheen osio. Katso laatikoihin ja laske ne vedenelävät siellä ja voita kisa, Wallu kirjoittaa.

 

Lue myös: Julkkiskilpailijat järkyttyivät: Selviytyjät Suomessa järisyttävä yllätyskäänne - Wallu Valpio lähetettiin tylysti ulos! "Raakaa peliä"

Eläinten määrän laskemista vaikeutti kisan aikana laskenut aurinko, jonka myötä eläinten täyttämiin laatikoihin ei enää tullut valoa yhtä paljon kuin kisan alussa.

- Laatikot pimeänä ja paskaiset rillit. En vain yksinkertaisesti nähnyt enää niitä otuksia. Itketti.

- Ja kun mietitään, minkä takia ne minun 30 000 euron voittorahat jäivät saamatta, syy oli se yksi perkeleen pikkurillin kokoinen ”kala”, joita siis laskin siinä yhdessä laatikossa yhden liikaa, Wallu tilittää.

Lue Wallun avautuminen kokonaisuudessaan tästä linkistä!

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Mika Seppänen
Kuvat:
Nelonen Media & Eva-Liisa Örupold

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!