Tunteet kuumenivat BB-talossa: Vilin pöyhkeä käytös suututti asukkaat täysin - “Isoin pelle, minkä olen ikinä nähnyt”

vili ja joel
Mainos
Mainos päättyy

Big Brother Suomi -kilpailijoiden tunteet kuumenivat maanantaina, kun talon tuoreimmista asukkaista Vili uhmasi jälleen talon käskyvaltaa.

BB-talon asukkaita käskyttävä tuotanto on kieltänyt asukkailta jälleen päiväunet. Vili ei kuitenkaan sääntöä ole täysin noudattanut. 

Vili on useaan otteeseen lepuuttanut silmiään, ja samaan aikaan heilutellut sormiaan tai varpaitaan valveillaolon merkiksi. Big Brother ei kapinallisen touhuja ole hyväksynyt. Talon möreä-äänisen arvovallan lisäksi myös muut asukkaat hermostuivat Vilin touhuista. 

Viliä käytös puhututti Arttua, Olli-Pekkaa, Kristiinaa, Juliaa ja Joelia. 

Mainos
Mainos päättyy

Ennakkosuosikista yllätysinhokiksi: Marko häädettiin Big Brother -talosta – jopa juontaja Elina Kottonen hämmentyi! 

- Siinä on hieno mies. Arvostan Viliä ihan v**usti, Arttu sanoi hieman sarkastiseen sävyyn.

Olli-Pekka kyseli Artulta, että millaiseksi työkaveriksi hän Vilin kuvitteli. Arttu vitsaili, että Vili olisi hyvä työkaveri. 

- Ei tekisi mitään, Olli-Pekka mietti. 

- Koko ajan saisi huomauttaa jostakin, Kristiina sanoi. 

Joel avautuu
Joel nousi kunnolla istumaan, kun avautui Vilin käytöksestä.

Myöskään Julia ja Joel eivät arvosta Vilin touhuja yhtään. Joelin mielestä on hölmöä rikkoa sääntöjä vain sen takia, että se on ehkä jonkun mielestä hauskaa. 

Mainos
Mainos päättyy

- V**tu, mulla lähtee järki. Ihan just lähtee järki. Nyt lähti järki. Se on isoin pelle, minkä olen ikinä nähnyt, Joel tuskaili. 

Odottaa yhteistä hotellihuonetta! BB-Arttu herkistyi yöllä ja paljasti tunteensa Ellaa kohtaan: "Haluan oikeasti nähdä ihan v*tusti"

Arttu jatkoi sarkastisen kuuloista kommentointiaan aiheeseen. Artun mielestä Vili on hieno mies, joka tekee juuri niin kuin itse haluaa. Julian mielestä Big Brother -talo on kuitenkin väärä paikka Vilille, jos hän ei noudata sääntöjä. 

- Auktoriteettiongelma, Kristiina mietti. 

julia op ja arttuy
Arttu ja Olli-Pekka kuuntelivat Juliaa tarkkaavaisesti, kun tämä kertoi mielipiteensä Vilistä.
​​​

Kristiinan mukaan Vilin kapinahenki on huvittavaa. Kristiinaa kuitenkin häiritsi, että Vili on tullut BB-taloon vapaaehtoisesti, missä pitää sääntöjä totella. 


 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan