Hyppää pääsisältöön
tvoff

The Voice of Finland palaa – talvella menehtyneen Olli Lindholmin korvaa kaksi musiikkimaailman pioneeria: ”Mahtavaa nähdä, mikä energia nuorissa tyypeissä onkaan”

Suositun The Voice of Finlandin 9. kausi starttaa Nelosella ja Ruudussa tammikuussa. 

Uudella kaudella tullaan näkemään enemmän valmentajia, että laulajia. Myös jaksot tulevat olemaan pidempiä.

Talvella menehtyneen Olli Lindhomin tuomarintuolille saadaan yhden sijasta kaksi tähtivalmentajaa. 

Lue myös: Olli Lindholmin kuolema oli Redramalle järktys – pohtii omaa jatkoaan The Voice of Finlandissa: Oloni on ristiriitainen!

Uusia tuulia

Uusina valmentajina aloittavat Juha Tapio sekä Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki

- Olen katsonut The Voice of Finlandia jonkun verran ja nyt mietin, katsonko kaikki jaksot ennakkoon, mutta ehkä sittenkin pyrin välttämään sitä ja hyppäämään fiiliksellä mukaan. On kuitenkin turvallista hypätä muiden konkareiden mukaan tällaisena untuvikkona ja on mahtavaa nähdä, mikä energia nuorissa tyypeissä onkaan", Juha Tapio pohtii tulevaa tiedotteessa. 

- Sain viime kaudella kokea The Voice of Finlandin tunnelman ollessani Tonin apuvalmentajana. On upeaa olla tulevana kautena mukana alusta asti, jolloin pääsen laulajien polulle mukaan heti Ääni ratkaisee -vaiheesta, Sipe Santapukki iloitsee. 

Anna Puu, Redrama sekä Toni Wirtanen jatkavat edelleen tähtivalmentajina.

Ei uutta tilalle 

The Voice of Finlandin tähtivalmentajana nähty muusikko Olli Lindholm menehtyi yllättäen helmikuussa.

Tuolloin TVOF-ohjelman kausi oli vielä kesken ja livelähetykset olivat vasta alkamassa. Nelonen kertoi noin kuukautta myöhemmin, ettei Ollin tilalle oteta uutta tähtivalmentajaa. 

Ollin tiimin silloiset jäsenet jaettiin kolmelle muulle tähtivalmentajalle. 

Lue lisää: The Voice of Finlandin kohtalo paljastettiin - näin edesmenneen Olli Lindholmin tiimiläisille tapahtuu

 

 

 

 

 

 

 

 

Liity uuteen Seiska Klubiin ja lue mehukkaita julkkisuutisia, joihin pääset käsiksi vain Klubin jäsenenä! Rekisteröidy käyttäjäksi!


Teksti:
Jasmin Määttä
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!