Hyppää pääsisältöön
tis

Temptation Island Suomi -Santerin selkäranka katkeaa – antautuu houkutukselle: ”Oho – en kadu mitään”

Temptation Island Suomessa on alusta asti saatu seurata mielenkiintoista kolmiodraamaa, kun Santeri on koko kauden ajan pyörittänyt kahta sinkkunaista. Tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että Annika on ihastunut Santeriin, mutta Santeri on ihastunut Marinaan

Kaiken lisäksi Santeri on pelehtinyt useaan otteeseen molempien naisten kanssa. 

Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Santeri on avoimessa parisuhteessa. 

Näin ollen Santerin sekä hänen kumppaninsa Eve ovat molemmat vapaita fyysiseen kontaktiin muiden ihmisten kanssa. Pariskunnan rajana ovat tunteet, jonka vuoksi keskiviikon jaksossa nähdään yllättävä tilanne. 

Lue myös: "Parhaimmillaan, kun nukkuu tai sukeltaa" - Temptation Island Suomen Joskulle ja Evelle sataa jäätävää palautetta!

marina ja santeri

Santeri nimittäin kertoo Marinalle, ettei hän voi enää jatkaa lomaromanssiaan tämän kanssa, sillä ihastuksen kanssa pusuttelukin menee Santerin parisuhteen rajojen yli. Hetki myöhemmin kaksikko viettää kuitenkin aikaa terassin sohvaryhmällä. 

- Mun tekis vähä mieli pussata sua, Marina saa sanottua. 

- Niin munkin sua, Santeri kommentoi ja jatkaa: Mut mä en voi tehdä sitä Annikalle tai Evelle. 

Lue myös: Tämä tapahtui kameroilta piilossa: Mari harrasti seksiä sinkku-Joonan kanssa Temptation Island Suomessa!

marina ja santeri

Noin sekunnissa Santerin selkäranka lahoaa ja hän antautuu suutelemaan Marinaa. 

- Oho, nainen saa kommentoitua.

- En kadu mitään, Santeri komppaa. 

Kuinka ilta kehittyy? Temptation Island Suomi Nelosella keskiviikkoisin ja torstaisin kello 21! 
 

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Mariama BAH
Kuvat:
nelonen media

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!