Temptation Island Suomen avausjakso hätkähdyttää: Jonnan ja Jussin hyytävät välit paljastuvat hyvästelyn aikana - "Siinähän pilaat oman maineesi!"

Temptation Island Suomen kahdeksas kausi alkaa huomenna keskiviikkona (30.9.) Nelosella. Kauden avausjaksossa käydään läpi pariskuntien taustat ja kuulumiset. Myös sinkut esitellään varatuille.
Esittelyjen jälkeen juontaja Sami Kuronen ilmoittaa, että pariskunnilla on minuutti aikaa hyvästellä toisensa. Kolmen viikon erossaolo kumppanistaan ei vaikuta olevan Jonnalle, 24, tai Jussille, 24, minkäänlainen ongelma.
Molemmat väittävät, että etäisyys tekee heille vain hyvää.
- Hajurako tekee ihan hyvää, Jussi toteaa Jonnalle.
Myös Jonna on itsevarman oloinen.

- Ei ollut mitenkään haikeaa hyvästellä Jussi. Olin enemmän vain helpottunut, kun ollaan vietetty niin paljon aikaa yhdessä Jussin kanssa ennen tätä.
- Tätä voisi kutsua niin sanotuksi hermolomaksi toisistamme, Jussi naurahtaa.
Jonnan mielestä viettelysten saari saattaa koetella Jussia enemmän kuin häntä itseään.
- En tee mitään tyhmää, Jussi lupaa Jonnalle.
- Enemmän sanoisin sinuna sitä minulle, koska minä olen meistä se järkevämpi, Jonna näpäyttää.
Itsevarma Jonna laukoo suoran mielipiteensä siitä, jos Jussi pettäisi häntä viettelysten saarella.
- Tekee jos tekee. Olen sanonut sen tuhat kertaaa, että siinähän pilaat oman maineesi jos menet sekoilemaan tuolla kun joku ällöttävä sika!