Tätä asiaa harva tajuaa Mikko Alatalosta! Yllättävä yhteydenotto johti 40 vuoden televisiouraan – ”Voisikin sanoa, että takanani on loistava tulevaisuus”

Mikko Alatalo
Mainos
Mainos päättyy

Vappuna 70 vuotta täyttävä Mikko Alatalo kuuluu kiistattomasti kotimaisen viihdemusiikin pioneereihin. Lukuisista listaykkösistään tunnettu hittinikkari tunnetaan keskustan entisenä kansanedustajana, mutta hänellä on myös vakuuttava ura toimittajana.

Harva edes tajuaa Mikon tehneen peräti 40 vuoden uran televisiossa. Näköradiohommat saivat alkusysäyksensä aikoinaan Kiimingissä, missä Mikko tapitti 1960-luvun lopulla Ajankohtaista kakkosta.

– Ihailin ohjelman teräviä toimittajia, jotka paljastivat yhteiskunnallisia epäkohtia. Lukiopoikana innostuin kovasti, että tuollaista minäkin haluan tehdä elääkseni: toimittaa hyviä juttuja telkkariin, Mikko muistelee Seiskalle.

Ensisijaisesti muusikoksi ja ex-kansanedustajaksi mielletty Mikko Alatalo, 69, on tehnyt pitkän uran myös televisiossa. Kiiminkiläislähtöistä viihdepersoonaa on nähty telkkarissa peräti 40 vuotta.
Ensisijaisesti muusikoksi ja ex-kansanedustajaksi mielletty Mikko Alatalo, 69, on tehnyt pitkän uran myös televisiossa. Kiiminkiläislähtöistä viihdepersoonaa on nähty telkkarissa peräti 40 vuotta.

Maalaispojan Manse! Tällainen on Mikko Alatalon Tampere - esittelee rakasta kaupunkiaan Seiskan lukijoille: "Todellinen kylähullujen sulatusuuni!

Mainos
Mainos päättyy

Nuori Alatalo ei vielä tuolloin tiennyt, että hänen haaveensa toteutuisi vain muutama vuosi myöhemmin. Sitä ennen hän ehti muuttaa Tampereelle opiskelemaan tiedotusoppia. Opinnot avasivat ovet oululaiseen sanomalehti Kalevaan.

– Sieltä minut poimittiin Yleisradiolle, ja pääsin jo 21-vuotiaana tekemään tv-uutisia Pasilaan. Etenin aika nopeasti urallani ja voisikin sanoa, että takanani on loistava tulevaisuus, Mikko murjaisee.

Ajankohtaisen kakkosen toimittajaksi pestattiin nuori Mikko Alatalo vuonna 1974.
Ajankohtaisen kakkosen toimittajaksi pestattiin nuori Mikko Alatalo vuonna 1974.

– Ehdin tehdä tv-uutisten reportteritöitä 2,5 vuotta. Jälkeenpäin ajatellen olisin varmaankin jäänyt pysyvästi pääkaupunkiin, ellei Tohlopista olisi otettu yllättäen yhteyttä.

Mikko Alatalo varoitti Juice Leskistä kuolemasta - muistelee nyt viimeistä iltaansa kansantaiteilijan kanssa: "Juttelimme elämästä, naisista ja elämämme naisista!"

Elettiin loppuvuotta 1974, kun Tampereen tv-studioilta tarjottiin Mikolle pestiä Ajankohtaiseen kakkoseen.

– Näin se nuoruuteni haave sitten toteutui. Samana vuonna oli myös ilmestynyt debyyttilevyni Maalaispoika oon, joka ampaisi kärkilistoille. Sen jälkeen keikkaa alkoi pukata niin paljon, että sitä on riittänyt näihin päiviin asti.

Mainos
Mainos päättyy

– Kaiken tämän lisäksi minut pyydettiin uutuusohjelma Iltatähteen juontajaksi. Pian tein kolmea työtä: Ajankohtaista kakkosta, Iltatähteä ja sitten vielä siihen keikat päälle. Kaliforniassa asti käytiin tekemässä Iltatähti Special.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan