Ohhoh! Temptation Islandille palannut varattu Lance suutelee bileissä estoitta sinkkunaista - järkyttyykö Viivi jälleen iltanuotiolla? "Sieltä tuli kielimoukkua!"

Temptation Island Suomen kahdeksannen kauden kolmannessa jaksossa vietetään juhannusjuhlia viettelysten saarella.
Varatut Jussi ja Lance istuvat porealtaassa sinkkunaisten kanssa. Jakson aikana huomaa, että Lance ja sinkku Sanni ovat lähentyneet saarella. Viettelijätär hakeutuu jatkuvasti Lancen kainaloon bileiden aikana.
- Kun me pelattiin juomapeliä porealtaassa, niin Lance sanoi, että esimerkiksi minä olen houkutus hänelle, Sanni kertoo.
Sanni kysyy Lancelta, saako häntä suudella heidän ollessaan porealtaassa.
- Saa tottakai, tää on juomapeli, Lance vastaa innokkaasti.

Sanni suutelee Lancea, ja pitää miehen kasvoista hellästi kiinni käsillään suutelutuokion aikana.
- Minä olin vaan pussaamassa ja sieltä tuli! Sieltä tuli kielimoukkua! Sanni huuhahtaa.
Jussin mielestä Lance ja Sanni ovat vain hyviä ystäviä.
- Kyllä Lance on saanut ihan hyvän kaverin tosta Sannista. Ei siinä ole mitään intiimimpää ollut, mutta kyllä heillä selkeästi juttu kulkee.

Illan aikana Jussi ja Inkku sekä Lance ja Sanni viihtyvät yhdessä. Inkku ja Jussi ovat ahkerasti flirttailleet saarella, ja Jussin kumppani Jonna on iltanuotiolla ollut näyttävästi turhautunut kaksikon lämpimistä väleistä.
Saa nähdä, miten Lancen kumppani Viivi reagoi tulevaan iltanuotiovideoon. Kestääkö suhde houkutuksen?
Otsikkoa muokattu ja korjattu: Suudelma ei tapahtunut ensimmäisissä bileissä.