Varo juonipaljastusta: K18-sivustolla rohkeaa materiaalia julkaiseva sinkkukaunotar saa nopeat lähtöpassit Temptation Island Suomesta: "Hän ei pystynyt keskittymään täällä olemiseen"

Temptation Island Suomen kolmannessa jaksossa keskiviikkona ensimmäinen sinkkunainen saa lähtöpassit saarelta. Pudotus ei ole pakollinen, mutta varatut Jussi, Aarne, Lance ja Juuso ovat sitä mieltä, että yhden naisen matka on tullut päätökseen.
Pudotuksen syy on varattujen mukaan heille välittynyt koti-ikävä, joka on vaikuttanut ilmapiiriin viettelysten saarella.
- On tullut semmoinen vaikutelma, että koti-ikävä on se suurin tunne, joka on välittynyt meille varatuille. Toivottavasti viihtyvyys paranee, jos pääsee reissusta pois, varatut kertovat.

Juontaja Sami Kuronen pyytää, että yksi varatuista miehistä käy halaamassa sitä naista, joka lähetetään kotiin. Aarne käy halaamassa Sonjaa, joka siis joutuu jättämään sarjan jo varhaisessa vaiheessa.
- Sonja joutui nyt lähtemään kotiin. Hän oli ehkä vähän poissaoleva. Saattoi olla, että häntä painoi joku muu asia, joka aiheutti sen ettei hän pystynyt keskittymään täällä olemiseen, Lance toteaa.

Sonjan mielestä Jonnan ja Jussin parisuhde on eniten vaakalaudalla.
- Kun olen katsellut noiden varattujen suhteita, niin ehkä Jonna ja Jussi voi olla vähän vaarassa. Mutta sen näkee sitten, Sonja kertoo ennen saarelta lähtöä.
Keskiviikon jaksossa tippuva Sonja on tullut tunnetuksi kuvausten jälkeen rohkeista kuvista, joita hän jakaa aikuisille suunnatulla OnlyFans-sivustolla.
OnlyFansissa on tarjolla runsaasti pornoa ja pehmopornoa, joita sisällöntuottajat tarjoavat asiakkailleen maksua vastaan. Sonja pyytää OnlyFans-seuraajiltaan 9,50 dollarin eli kahdeksan euron suuruista kuukausimaksua.
Maksua vastaan Sonja tarjoaa seuraajilleen varsin siveitä alaston- ja alusvaatekuvia.