Mestareiden mestari palaa ruutuihin - mukana Amin Asikainen, Kaisa Mäkäräinen ja liuta huippunimiä!

Urheiluohjelma Mestareiden mestari palaa ruutuihin maaliskuussa.
Ohjelmassa tunnetut suomalaiset urheilijatähdet kamppailevat toisiaan vastaan joukkueina, mutta lopulta kuitenkin vain yksi voi olla Mestareiden mestari. Ohjelman juontaa Heikki Paasonen.
Mukana on neljä joukkueellista taistelutahtoisia urheilijapersoonia, joista toisilla uran huippuhetkistä on jo vuosikymmeniä, toiset ovat olleet tositoimissa vielä aivan viime aikoina. Tiukkojen kisojen välissä urheilijat viettävät yhdessä vapaa-aikaa ja oppivat tuntemaan toisensa aivan uudella tavalla. He myös kokoontuvat muistelemaan uransa ratkaisuhetkiä sekä suurimpia voittoja ja pettymyksiä.

Näyttelijä Jussi Vatanen tunnustaa: Itkin katsoessani Kaisa Mäkäräisen hiihtoa!

Ohjelman neljä joukkuetta ovat: Yleisurheilujoukkue, Jääjoukkue, Kamppailujoukkue ja Suksijoukkue.

Tsempillä ja huumorilla etenevässä Yleisurheilujoukkueessa kisaavat pituushyppääjä Tommi Evilä, pikajuoksija Markus Pöyhönen ja keihäänheittäjä Taina Ojaniemi.

Älyä ja taktiikkaa hyödyntävässä Jääjoukkueessa mukana ovat NHL-kiekkoilija Sami Helenius, pikaluistelija Mika Poutala ja naisleijonien entinen kapteeni Emma Terho.
Kokemusta ja nuoruuden intoa yhdistelevät Kamppailujoukkueessa nyrkkeilijä Amin Asikainen sekä painijat Marko Asell ja Petra Olli.
Kovakuntoiseen Suksijoukkueeseen kuuluu kolme hiljattain uransa lopettanutta kilpailijaa, eli hiihtäjät Matti Heikkinen ja Aino-Kaisa Saarinen sekä ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen.
Mestareiden mestari alkaa Nelosella keskiviikkona 17.3.