Julkkiskokki Kari Aihinen avautuu Maria Veitolalle perheensä hajoamisesta: Otan eron omaan piikkiin!

Seiska uutisoi heinäkuussa 2019 julkkiskokki Kari ”Kape” Aihisen, 48, ja hänen vaimonsa Henriikka Aihisen, 42, jättämästä yhteisestä avioerohakemuksesta.
Torstai-iltana (29.10.) nähtävässä Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa Kape avaa tuntemuksiaan avioeron jälkeen.
Pitkä liitto oli huippukokille niin tärkeä, että hän kutsuu ex-puolisoaan edelleen ”Aihisen rouvaksi”.
– Meillä oli maailman paras liitto. Henriikka oli paras vaimo, mutta rakkautemme loppui.

Sokkiero! Julkkiskokki Kari Aihinen ja Henriikka-vaimo jättivät avioerohakemuksen!
Kari tunnustaa Marialle, että hän kokee olevansa vastuussa avioliiton särkymisestä.
– 70/30 otan omaan piikkiin. Olin liikaa töissä ja aina menossa, milloin missäkin. Piti päästä jätkien kanssa futikseen ja sellaista.
Karin mukaan puoliso jäi kuin huomaamatta liian vähälle huomiolle. Kari kertoo silti, ettei koe avioeroa epäonnistumisena.

– Siinä on kaksi ihmistä, jotka sössivät liiton.

Kari kertoo ohjelmassa olevansa sinkku, eikä edes haikaile uuden suhteen perään. Tällä hetkellä hän keskittyy pariskunnan yhteisiin lapsiin ja työhön.
– 19 vuotta suhdetta päättyi juuri, en kaipaa enää parisuhdetta. En jaksa enää. Olen vieläkin surullinen avioerostani.
Kapen ja Henriikan suhde sai alkunsa Turun kylpylähotelli Caribiassa vuonna 1999. Kape oli nuori kokki ja Henriikka viehättävä vastaanottovirkailija, joka kiinnitti Karin huomion.
– Kaikki tyttöystäväni ovat olleet duunipaikalta, olen syönyt aina kuormasta. Mutta mistä niitä mimmejä löytää, jos on 20 tuntia päivässä töissä, Kape pohti Seiskalle syksyllä 2017.
Yökylässä Maria Veitola MTV3 to klo 21