Janne Porkalta suorat sanat uudesta Onnenpyörästä: Säälin Jethroa!

Kansa kohahti syksyllä, kun TV5 ilmoitti tekevänsä uuden version legendaarisesta Onnenpyörästä. Eniten kulmakarvoja nosti tieto, että juontajaksi oli valittu turkulainen kiinteistöveijari Jethro Rostedt.
MTV3:lla vuosina 1993–2001 pyörinyttä versiota isännöi Janne Porkka. Konkari olisi toivonut, että Onnenpyörä olisi saanut arvoisensa paluun.
– Olen katsellut uteliaana uutta versiota. Ja onhan se vähän… noh, erilainen, Janne muotoilee.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että ihmisillä on tietty mielikuva jostain aiemmin tehdystä. Jos uusi ei versio vastaakaan sitä mielikuvaa, se herättää tunteita puolesta ja vastaan.
Jethron juontaman Onnenpyörän katsojaluvut ovat olleet tasaisessa laskussa. Myöskään ohjelman toteutus ei ole täysin vakuuttanut katsojia.
Herrasmiehenä Janne asettelee sanansa tarkkaan.
– Ohjelmassa on tiettyjä teknisiä juttuja, jotka olisi pitänyt huomioida ihan alusta saakka. Samoin löytyy kuvausvirheitä, joita ei olisi pitänyt päästää läpi. Joku käsi voi heilahtaa kerran kuvassa, mutta ei se voi siellä koko ajan heilua.
Ex-juontajan mielestä ohjelmassa on myös liikaa löysää.
– Tiukempi draaman kaari ja tarvittava jännite puuttuvat.
Eniten empatiaa Janne tuntee juontaja-Jethroa kohtaan.
– Jethro ei ole Onnenpyörässä mukavuusalueellaan. Hänet on laitettu vetämään määrätty rooli, ja se valitettavasti näkyy.
– Siitä ei silti voi syyttää Jethroa, koska hänen valinnastaan vastaavat muut ihmiset. Televisio on siitä raadollinen paikka, että esiintyjä saa katsojan palautteen, vaikka vastuussa ovat tuottajat.
Shirly Karvinen paljastaa: Minua kosiskeltiin Onnenpyörä-tytöksi, mutta kieltäydyin!