Viron kaduilta löydetty Rambo-kissa löysi Suomesta uuden kodin – katukatista mainosmirriksi!

Oho | 12.07.2017 17:25

Viron pelastetaan koirat -yhdistyksen edustaja teki erikoisen löydön vuonna 2010. Roskisten vieressä ruoantähteistä koirien kanssa   oli nahistelemassa tummanharmaaraidallinen katukissa.
Rähjääntynyt ja nälkäinen katti pääsi pian kotihoitoon Suomeen odottamaan pysyvämpää kotia.

Kauan ei tarvinnut kotia etsiä, sillä Anni ja Antti Aho päättivät heti Ramboksi kutsutun mirrin nähtyään, että tämä lähtee mukaan.

Rambo mainoskissa
Kotona Rambon suosikkipaikka on olohuoneen säkkituoli.

Salahäät! Lauri Tähkä meni naimisiin lääkärirakkaansa kanssa! 

Rakastava kisu

9-vuotiaaksi arvioidun Rambon uuteen perheeseen kuuluvat Anni ja Antti, lapset Adette ja Antton sekä Rocky-koira.

Aina aika-ajoin perheessä on ollut myös muita kissajäseniä, sillä Anni ja Antti ovat toimineet kotihoitajina Rescueyhdistys Kulkurit -järjestön kissoille niiden odottaessa pysyvämpää kotia.

– Rambo on aina ottanut niin ihmiset kuin eläimet hyvin vastaan, Anni sanoo.

Vaikka Rambo onkin isokokoinen poikakissa, se ei silti koskaan arastele eikä ärhentele kenellekään.

– Olemme usein miettineet, että Rambo on saattanut olla Virossa kotikissana. Taustalla saattaa olla se tyypillinen tarina, missä merkkailemaan alkanut kolli heitetään pihalle, kun se ei olekaan enää se suloinen pentu, Anni jatkaa.

Rambo mainoskissa kuvauksissa
Rambo on on esiintynyt mainoksissa, videoilla ja tapahtumissa.

Naimisiin mennyt Lauri Tähkä teki heti avioehdon lääkärirakkaansa kanssa! 

Tapahtumista mainoksiin

Kun Rambo oli asustellut Annilla ja Antilla vuoden, kysyi Rescueyhdistys kulkureiden tapahtumia järjestävä yhteyshenkilö Annilta, voisiko Rambo lähteä yhdistyksen tapahtumiin yleisön rapsuteltavaksi. Letkeästä ja rauhallisesta Rambosta tulikin hetkessä tapahtumien vakiokissa.

– Ensimmäinen oli löytöeläintapahtuma Käpylässä, Helsingissä. Sen jälkeen oltiin yhdistyksen tapahtumissa Rambon kanssa säännöllisesti, eikä se koskaan ollut vilskeestä moksiskaan, ja

monet ihastuivat hyväkäytöksiseen kissaan, Anni kertoo.

– Niihin aikoihin olin myös Musti ja Mirri -eläinkaupassa töissä, ja Rambo oli siellä myymäläkissana. Asiakkaat usein jo ovelta huutelivat, että ”onko Rambo töissä”, niin pidetty se oli.

Mustin ja Mirrin kautta Rambo onkin päätynyt muun muassa samaisen eläinkauppaketjun kissanhoito-ohjevideoille YouTubeen sekä Pirkka-kissanruokapakkausten kylkeen.

Rambo mainoskissa ja Rocky koira
Rambo-kissa ja perheen Rocky-koira ovat parhaat ystävykset.

Johanna Tukiaisen raittius katkesi - joi viiniä ja oksensi: Minut valtasi viha, kun näin ihmisten juovan! 

Koirakaveri Rocky

Ahon perheellä on toinenkin lemmikki, Rocky-koira. Se oli ollut perheessä puolisen vuotta, kun Rambo muutti kotiin. Kaksikko tulee hyvin toimeen, joskin on selvää, että Rambo on pomo.

– Ostettiin Rockylle uusi hieno peti, sillä kun alkaa olla jo ikää. Usein kuitenkin käy niin, että Rambo lekottelee Rockyn pedillä Rockyn katsellessa anovasti vieressä löytyisikö hänellekin tilaa.

Rambo on luonteeltaan rauhallinen ja omanarvontuntoinen kissa, joka ei turhia säiky eikä aina leikeistäkään innostu. Rocky-koira taas on villi ja vilkas vilistäjä.

– Parhaita kavereita ne ovat, vaikka ihan eri luonteisia. Hyvin täydentävät toisiaan ja nukkuvatkin yöt usein vierekkäin lusikassa, Anni kertoo.

Sokkikäänne! Poliisi epäilee: Sofia Belórfin ja Martina Aitolehden nujakassa toinenkin pahoinpitely - useita silminnäkijöitä! 

Löytökissoja vierastetaan

Annin ja Antin mielestä Rambon tarina on hyvä esimerkki siitä, miten löytökissa voi olla aivan yhtä hyvä lemmikki kuin kasvatettu rotukissakin.

– Usein ihmiset kyselevät, minkä rotuinen kissa Rambo on. Sitten ihmetellään, että miten se voi olla noin hyväluonteinen ja kiltti.

– Hyvä rescue-järjestö pitää huolen siitä, että adoptioon annettava kissa on sopiva kotieläimeksi. Olisi hienoa, jos ihmiset uskaltaisivat enemmän adoptoida kodittomia kissoja ja että mahdollisimman moni kisu saisi hyvän kodin, Anni päättää.

Teksti:Linda Lietsala
Kuvat:Timo Korhonen ja Anni Aho
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!