Oho

Legendaarisen tanssipaikka Merikievarin konkurssin tehnyt yrittäjä Satu Vähätalo: Velkaa jäi omakotitalon verran!

14.11.2020 11:14

Legendaarisen tanssipaikka Merikievarin pitkäaikainen yrittäjä Satu Vähätalo, 39, joutui tekemään viime joulukuussa raskaan päätöksen. Laskupino pöydällä kasvoi, eikä kaikkensa antanut yrittäjä enää selvinnyt siitä. Oli pakko luovuttaa.

– Meillä meni vuosi vuodelta huonommin, mutta olin aina vain yrittänyt löytää sen seuraavan oljenkorren. Yhtään kiveä en jättänyt kääntämättä. Lopulta tajusin, että en voi jatkaa elämääni niin, että sydän kipeänä odotan mitä postilaatikosta seuraavaksi tulee, Satu huokaa.

Kun yrittäjä vei konkurssihakemuksen käräjäoikeuteen, hän itki koko matkan. Koronapandemian puhjettua Satu on ollut kuitenkin tyytyväinen päätökseensä.

– Viimeistään koronaan kaikki olisi kaatunut. Onneksi en ottanut enää lisää velkaa. Takasin henkilökohtaisesti yrityksen velkoja, ja niitä jäi minulle yhden omakotitalon verran. Taloudellisesti onkin ollut todella tiukkaa, Satu sanoo kyyneleet silmissä.

Konkurssi muutti Sadun elämään. – Jäin täysin tyhjän päälle, olen joutunut tinkimään joka asiasta. Olin sairauslomalla kuukausia, matto vedettiin pois alta.
Konkurssi muutti Sadun elämään. – Jäin täysin tyhjän päälle, olen joutunut tinkimään joka asiasta. Olin sairauslomalla kuukausia, matto vedettiin pois alta.

Elämä jatkuu

Lokakuussa Satu sai helpottavia uutisia. Merikievari oli viimein myyty, ja paikalle tulee nyt matkailutila.

– Ihanaa, että löytyi jatkaja eikä paikka jää näivettymään. Olen käynyt tyhjentämässä Merikievarin viimeisistäkin tavaroista. Monet itkut on itketty, kun olen samalla käynyt elämääni läpi. Vaikka kulunut vuosi on ollut henkisesti ja taloudellisesti raskasta, katsoo Satu luottavaisesti tulevaisuuteen.

– Aloitan Cambridge-valmentajaksi kouluttautumisen, ja lisäksi alan myydä ja markkinoida itsepuolustuskursseja.

– Päivä kerrallaan mennään. Jos näin nelikymppisenä oppisi viimein vähän nauttimaankin elämästä, eikä vetäisi kaikkea aina vaikeimman kaavan kautta.

Lue Sadun muistoja legendaarisesta Merikievarista tuoreimmasta Seiskasta!

Teksti:Kirsi Pöllänen
Kuvat:Timo Korhonen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!