Kuvat! Koiran näykkäisemän Christinen molemmat jalat ja toinen käsi amputoitiin – ”Liikuin omin avuin kolmen kuukauden kuluttua”

Christine joutui koiran näykkäisemäksi.
Mainos
Mainos päättyy

Kanadalainen Christine Caron, 55, oli viisi vuotta sitten leikittämässä koiralaumaansa, kun kolmevuotias Buster näykkäsi vahingossa kättä ja muut koirat tulivat nuolemaan naarmua.

Sen jälkeen Christinen olo kävi niin kurjaksi, että hän hakeutui hoitoon. Hän pyörtyi sairaalan ovelle.

Christinellä oli pitkälle levinnyt verenmyrkytys eli sepsis, joka oli tehnyt jo tuhoja hänen raajoissaan.

Hänet vaivutettiin koomaan, jonka aikana amputoitiin molemmat jalat sekä oikea käsivarsi kyynärtaipeesta alaspäin. Christine sai pitää vasemman kätensä, vaikka sekin oli osittain kuoliossa.

​ Kanadassa ei ole julkista terveydenhuoltoa. – Perheenjäseneni ja ystäväni keräsivät minulle 15 000 euroa, jotta sain hankittua jalkaproteesit, Christine kertoo.​
​Kanadassa ei ole julkista terveydenhuoltoa. – Perheenjäseneni ja ystäväni keräsivät minulle 15 000 euroa, jotta sain hankittua jalkaproteesit, Christine kertoo.​
Mainos
Mainos päättyy

”Elämäni oli tunneista kiinni!” Oman sylikoiran näykkäisy romahdutti Christinen terveyden – jalat ja käsi amputoitiin!

Luonteeltaan härkäpäinen Christine alkoi kuntouttaa itseään vauhdilla. Hän opetteli muun muassa kävelemään proteeseilla.

– Liikuin omin avuin jo kolmen kuukauden kuluttua amputaatiosta. Halusin välittömästi kotiin, jossa neljä rakasta lemmikkiäni odottivat minua.

Toivuttuaan sokista Christine alkoi välittömästi kuntouttaa itseään. – Kävin silti läpi myös henkisen helvetin.
Toivuttuaan sokista Christine alkoi välittömästi kuntouttaa itseään. – Kävin silti läpi myös henkisen helvetin.

Emännän ollessa sairaalassa koirat hoidettiin antibiooteilla. Vaikka Christinelle verenmyrkytyksen aiheuttanut capnocytophaga canimorsus -bakteeri on lemmikeillä tavallinen, se ei normaalisti sairastuta ihmistä.

Henri Sonkamuotka oli kuolla koiranpuremaan – neliraaja-amputoitu extreme-hurjapää kadotti elämänilonsa: turruttaa kipujaan alkoholilla!

Sisukas Christine tanssahteli vierailulle tulleen appiukkonsa kanssa jo kolme kuukautta amputoinnin jälkeen.
Sisukas Christine tanssahteli vierailulle tulleen appiukkonsa kanssa jo kolme kuukautta amputoinnin jälkeen.
Mainos
Mainos päättyy

Myös naarmun aiheuttanut Buster oli emäntäänsä vastassa.

– Buster ei kuitenkaan tottunut uuteen ulkomuotooni, vaan stressaantui ja oli peloissaan. Vaikutti siltä kuin se olisi ymmärtänyt aiheuttaneensa tilanteeni. Meille kaikille oli lopulta parempi etsiä Busterille uusi koti. Se on nykyisin taas iloinen oma itsensä. Christine kertoo.

Christine tekee nykyisin vapaaehtoistyötä sepsis-yhdistyksessä. Hän antaa vertaistukea kaltaisilleen potilaille.

Christine on opetellut ajamaan käsihallintalaitteilla varustettua autoa, eikä ole riippuvainen läheistensä aikatauluista. Hän pääsee tarvittaessa paikan päälle sairaaloihin tapaamaan verenmyrkytyksen saaneita.

– Jos olosi tuntuu vähänkään oudolta lemmikkisi aiheuttaman nirhauman tai pureman jälkeen, lähde heti lääkäriin. Pieni annos penisilliiniä pelastaa sinut, mutta jos jäät odottamaan, voit olla huomenna jo kuollut, Christine valistaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan