Wilma Murron, 24, yli 10 vuotta vanhempi miesystävä heitti Seiskalle mielenkiintoisen kommentin – Euroopan-mestari ällistyi Jaakko-kullan sanoista: ”Suuri saavutus!”

Salon liepeiltä kotoisin oleva Wilma Murto, 24, voitti viime kesänä Saksassa sensaatiomaisesti seiväshypyn Euroopan-mestaruuden. Samalla murskaantui Suomen ennätyskin – eikä vain kertaalleen vaan peräti kolmesti.
Elokuinen mahtionnistuminen noteerattiin isosti viime viikon Urheilugaalassa. Wilma vastasi ikimuistoisella seiväsfinaalillaan vuoden sykähdyttävimmästä urheiluhetkestä. Lisäksi varsinaissuomalainen arvostettiin vuoden esikuvaksi.
– Nyt olen vakiinnuttanut paikkani Euroopan tasolla. Seuraavaksi lähden Euroopan-mestarina tavoittelemaan jalansijaa myös MM-kisojen palkintopallilta, Wilma suunnitteli Seiskalle komeassa miesseurassa.

Juhlittu urheilusankari ei nimittäin saapunut juhlagaalaan yksin. Rinnalla edusti miesystävä, Wilmaa yli kymmenen vuotta vanhempi rakas Jaakko Linkoheimo. Helsinkiläinen herrasmies kertoi työskentelevänsä liikunnanopettajana.

– Wilma on tosi määrätietoinen, mitä tulee urheilemiseen. Muuten hän sellainen rento ja rauhallinen, maalaistalon tyttöhän hän on. Wilma osaa hyvin erottaa työnsä ja kotiasiat toisistaan, Jaakko-kulta kuvaili Seiskalle.
Hallitseva Euroopan-mestari Wilma asuu ja opiskelee Turussa, Jaakko puolestaan Helsingissä. Etäsuhde ei pariskuntaa paina.
– Hyvin se pelaa. Moottoritietä pääsee aika nopeasti perille. Ja kun Wilma lähtee ulkomaille kisareissuilleen, niin Helsinki-Vantaan lähtökenttä on lähellä meikäläistä. Silloinkin pystymme usein olemaan hetken aikaa yhdessä, Jaakko kuvailee.
Onko helsinkiläiselle käynyt edes mielessä muuttaa Turkuun?

– Totta kai, Turku on kiva paikka. Nyt menee hyvin näin, mutta ei sitä ikinä tiedä, Jaakko tuumii.
– Se on suuri saavutus minulle, että Jaakko sanoo niin! Mutta ei tässä ole kiirettä. Sujuvasti tässä kuljetaan kahden kaupungin väliä. Varmaankin tilaisuus esittää itsensä, kun sellainen tulee kohdalle, Wilma kuittaa.
Pariskunta on jonkin verran reissannut yhdessä Wilman kisamatkoilla. Münchenin seiväsfinaalissa tv-kamerat poimivat katsomosta tuon tuosta tunteikkaan poikaystävän. Jaakko joutuu hakemaan sanojaan muistellessaan tapahtumia.
– Kyllähän siinä kylmät väreet menivät useankin kerran, kun Wilman hypyt alkoivat mennä korkealta yli. Taisi sieltä kieltämättä jonkinlaista tunneskaalaa löytyä.
Wilmakin asettelee sanansa kauniisti kuvaillessaan puolisonsa merkitystä.
– Onhan hän totta kai elämää tasapainottava tekijä itselleni. Jaakko tukee kaikkea, mitä pyrin tekemään. Hän on iso juttu minulle.