Varpu Hintsanen muistelee edesmennyttä Senja-tytärtään: "Tänään sinä täyttäisit 11-vuotta"

Varpu Hintsanen muistelee Senja-tytärtään koskettavassa kirjoituksessaan. Senja kuoli syöpään vain 8-vuotiaana vuonna 2019.
Varpu julkaisi tänään sunnuntaina (30.1.) Instagram-tilillään kuvan kauniisti koristellusta hautapaikasta.
- Tänään sinä täyttäisit 11-vuotta, hän aloitti kirjoituksensa.
Valtteri-niminen myrsky iski Suomeen eilen lauantaina. Varpu muistelee sään olleen myös kylmä ja tuulinen kun Senja syntyi.
- Oli paljon pakkasta ja kova tuuli, sinä päivänä kun synnyit. Oli jo edellispäivänäkin, kun oltiin Ellin kanssa sauvakävelylenkillä ja lapsivedet meni. Kerrasto- ja tuulihousut jäätyivät reisiin kiinni.
Varpu mainitsee Senjan pitäneen myrskyisestä säästä.
- Sinä rakastit tuulta ja sadetta - vetenä tai lumena. Mitä suurempi myrsky, sitä enemmän nautit. Ehkä juuri siksi tämä lumimyräkkä on tuntunut nyt erityisen hyvältä.
Varpu kertoo kokoontuneensa läheistensä kanssa muistelemaan Senjaa.
- Toimme sinulle yhdessä haudalle kukat ja kynttilät, juomme kahvit ja syömme sateenkaarikakkua. Muistellaan sua yhdessä. Nauti siellä tuulesta, puista, kukista, hevosista, koirista, musiikista, tanssista, herkuista, naurusta, uimisesta, luistelusta. Kaikesta, mistä pidit.
- Antaisin mitä vain, että olisit täällä. Meillä kaikilla on sinua niin äärettömän kova ikävä. Niin moni ystävä sua tänään muistaa - se tuo valtavasti lohtua. Rakkaudella äiti, Varpu päätti kirjoituksensa.
Sadat Varpun seuraajista ja läheisistä muistelivat Senjaa kommenteissa.
- Paljon onnea Senjalle. Täällä tuli itku. En pystynyt edes heti lukemaan tätä tekstiä… halaus Varpu, Rita Niemi-Manninen kommentoi.
- Onnea Senjalle sinne jonnekin. Ja teille halaukset.

- Onnea Senjalle sinne pilven reunalle. Äidille halauksia, kolmas kirjoitti.