Vahingossa vaginamainokseen päätynyt Katariina Juselius avautuu: ”Ei sitä tiedä, mistä vielä itsensä löytää”

Miss Suomi -kisoista tuttu vaikuttaja Katariina Juselius, 27, juontaa SOS-podcastia yhdessä Riikka Uusitalon kanssa. Podcastista on jo julkaistu uusia jaksoja tämän vuoden puolella.
- Nauhoitimme urheilija-aiheisen jakson hiljattain, mutta sitä täytyy ehkä vähän siistiä, etteivät ne jutut ole ihan liian häröjä, sanavalmis Katariina juttelee Kampin Fressi-kuntosalin hyväntekeväisyystapahtumassa.
Katariina lupaa tuleviin jaksoihin mielenkiintoista sisältöä. Esimerkiksi helmikuussa julkaistussa podcastin jaksossa 17. hän paljastaa yllättävän tarinan.
Katariina nimittäin kertoi aikanaan päätyneensä vahingossa vaginamainokseen, tarkemmin ottaen bakteerivaginoosia hoitavan tuotteen mainokseen.
Satunnaisia näyttelijä- ja avustajakeikkoja tehnyt Katariina päätyi siihen sattuman kautta.
- Kuvauksiin tarvittiin nuorta naista, ja luulin, että kyseessä on joku päivittäistavaramainos. Sitten yhtäkkiä saan kuvauksia edeltävänä päivänä käsikirjoituksen. Tajusin, että kyseessä olikin vaginamainos, Katariina muistelee nauraen Seiskalle.
- Ajattelin, että voi ei: muistetaanko minut loppuelämäni ajan vaginatyttönä? Mutta ei sentään!
Mainosta ei kuitenkaan koskaan julkaistu, joten sen kohtalo on jäänyt Katariinalle arvoitukseksi. Tulevaisuudessa hän pyrkii perehtymään paremmin, mihin lupautuu mukaan.
- Mutta ei sitä tiedä mistä vielä itsensä löytää, hän tokaisee.
Katariina kertoi hiljattain Seiskalle tuoreesta tv-pestistään, sillä hän tähdittää Jukka Laaksonen Show’n toista tuotantokautta Alfa-tv:llä. Ohjelman jaksoja esitetään tänä keväänä. Katariina opiskelee lisäksi parhaillaan Laajasalon opistossa urheilutoimittajaksi.
- Ehkä tässä saadaan jotain urheiluohjelmaa ulos kevään ja kesän myötä, Katariina myhäilee.