Kisaemäntänä tv:ssä debytoiva Katariina Juselius selätti esiintymispelkonsa: "Käytin ennen rauhoittavia lääkkeitä"

Katariina Juselius
Mainos
Mainos päättyy

Miss Suomi -kisoissa marinoitunut Katariina Juselius, 27, on saanut mieluisan tv-pestin, kun hän tähdittää Jukka Laaksonen Show'n toista tuotantokautta Alfa-tv:llä. Uusia jaksoja esitetään tänä keväänä.

 

Katariinan heiniä on emännöidä talk show'n vieraille järjestettäviä leikkimielisiä kilpailuja. Hän on itse päässyt ideoimaan visaisia kisoja vieraiden pään menoksi.

Katariinalla on taustaa näyttelijänä tv-sarjoissa, mutta juontopesti televisiossa on hänelle ensimmäinen.

Mainos
Mainos päättyy

- Aluksi jännitti, mutta kaikki täällä ovat tsempanneet minua tosi ihanasti, Katariina kertoi Seiskalle ohjelman kuvauksissa keskiviikkona (23.2.).

Nuorempana Katariina kärsi todella pahasta esiintymispelosta. Hän on kertonut siitä myös Instagramissa.

- Mulla on ollut aivan järjetön esiintymiskammo nuorena ja ihmisten edessä puhuminen oli pahin painajaiseni. Jouduin jopa pyytämään korkeakoulussa ollessani lääkäriltä rauhoittavia pystyäkseni pitämään esitelmän luokan edessä, mutta aika useasti lintsasin esityspäivänä. Niistä ajoista on tehty aikamoinen harppaus, Katariina kirjoittaa Instagram-tilillään.

- Nuorempana esiintyessäni ihan kädetkin tärisivät. Minua on ahdistanut ihmisten edessä puhuminen tosi paljon. Joten nyt tuntuu, että tässä on menty vaikeuksien kautta voittoon, Katariina toteaa nyt Seiskalle.

Katariina Juselius sai tunnustusta Miss Globe -kilpailuissa - tyrmäävän kaunis filippiiniläinen vei voiton

mikael konttinen, jukka laaksonen, katariina juselius
Studiomuusikko Mikael konttinen, ohjelman isäntä, koomikko Jukka Laaksonen ja kisavastaava Katariina Juselius viihdyttävät Alfa-tv:n kevätilloissa.
Mainos
Mainos päättyy

Katariina opiskelee parhaillaan Laajasalon opistossa urheilutoimittajaksi. Opintoja on takana vasta kuukausi, mutta ala tuntuu omalta. Katariina on kiitollinen, että pääsee yhdistämään tv-työhönsä myös intohimonsa urheiluun. Jukka Laaksonen Show'n vieraina nähdään uudella kaudella kotimaisen urheilun ykkösnimiä aina Juha Miedosta Amin Asikaiseen.

- Täällä on saanut hyviä kontakteja. On sitten myöhemmin kiva, jos tapaa näitä ihmisiä jossain muissa hommissa, Katariina iloitsi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Kisaemäntänä tv:ssä debytoiva Katariina Juselius selätti esiintymispelkonsa: "Käytin ennen rauhoittavia lääkkeitä"