Raiskaustuomion saanut Hannu Pikkarainen täräytti riipaisevan esityksen karaokeravintolassa – katso video murtuneen miehen laulusuorituksesta

Ex-jääkiekkoilijana tunnettu Hannu Pikkarainen, 38, yllätti ravintolakansan viime viikon perjantaina (22.7.) Helsingissä.
Karaokeravintola Walliksessa koettiin perjantaina erikoisia hetkiä, kun vielä puolen yön aikaan pauhanneet karaokelaitteet sammuivat yllättäen.
Baarin työntekijät yrittivät viritellä koneita uudelleen käyntiin tuloksetta. Puheensorinaa lukuun ottamatta baarissa vallitsi pitkään asiakkaita ihmetyttänyt hiljaisuus.
Näin Hannu Pikkaraiselle kävi eron ja raiskauskäräjien jälkeen - avaa nykytilannettaan somessa
Pitkän odotuksen jälkeen laitteet saatiin kuitenkin kytkettyä kiinni erään ravintolan asiakkaan puhelimeen. Musiikkia soitettiin näin ollen videopalvelu Youtuben kautta.
Asiakkaat heittelivät biisitoivomuksia musiikista vastanneelle miehelle. Karaokelaulu raikasi jälleen saumattomasti siitäkin huolimatta, etteivät laulajat nähneet televisioruuduilla normaalisti pyörivien kappaleiden sanoja.
Kaiken kansan yllätykseksi myös Hannu Pikkarainen kipusi estraadille esiintymään. Varsin hilpeässä tunnelmassa esiintynyt Hannu toivoi kappaleekseen Antti Tuiskun Blaablaa (En kuule sanaakaan).
Mikkiin tarttunut Hannu ryhtyi tulkitsemaan kappaletta varmoin ottein.
Tuiskun kappale kertoo pahansisuisista arvostelijoista, jotka laulun ääni pyrkii vaientamaan päässään.
Myös Hannu on saanut viimeisen vuoden aikana paljon arvostelua osakseen.
Martina Aitolehden ex-rakkaanakin tunnettu Hannu sai viime vuoden elokuussa syytteen raiskauksesta.
Syyte raiskauksesta! Martina Aitolehden rakas Hannu Pikkarainen joutuu oikeuteen!
Huhtikuussa Helsingin käräjäoikeus teki viimein päätöksensä koskien Pikkaraisen tapausta.
Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan, että Pikkarainen syyllistyi raiskaukseen Helsingissä 14. kesäkuuta vuonna 2020. Tuomio on kaksi vuotta ehdotonta vankeutta.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, sillä Hannu on valittanut tuomiostaan hovioikeuteen.
Kesken esityksen Hannu kumosi kurkustaan tuopillisen lonkeroa lähes yhdellä kulauksella.
Kappaleen päätyttyä Pikkarainen lähti metsästämään baaritiskiltä lisää virvokkeita. Hän ei kuitenkaan asettunut muiden asiakkaiden tapaan jonon perälle, vaan yritti saada kontaktin työntekijöihin baaritiskin päädystä käsin. Hannun seurassa viihtyi vaaleakutrinen nainen, joka yritti miehen tapaan kontaktoida baarityöntekijöitä luokseen.
Yrityksistään huolimatta kaksikko ei saanut erityiskohtelua ravintolan työntekijöiltä.
Vankilatuomionsa lisäksi Hannu on joutunut läpikäymään myös kivuliaan eron hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehdestä. Martina ja Hannu erosivat pian sen jälkeen, kun Pikkaraisen syyte raiskauksesta tuli julkisuuteen.
Sittemmin Martina on löytänyt rinnalleen uuden rakkauden. Hannun seurustelustatus ei ole tiedossa.