Terveysuutiset: Huolestuttavaa tietoa alle 40-vuotiaille syöpäpotilaille

Toisin kuin salama kansanviisauden mukaan ei iske kahdesti samaan paikkaan, syöpä saattaa sen tehdä. Jos on saanut syövän alle nelikymppisenä, yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan on noin neljänneksellä kasvanut riski saada 15 vuoden kuluessa uusi syöpäsairaus. Kuolemanriski on jopa kaksinkertainen muuhun väestöön verrattuna. Tämä on tietysti vain tilasto eikä tuomio, ja tutkimus korostaakin juuri seurannan ja ennaltaehkäisevien toimien tärkeyttä, jotta mahdollinen uusi sairaus saataisiin nitistettyä ajoissa.
Terveysuutiset: Tutkijat löysivät puistoista uutta tietoa

Koronaa vastaan annettu neljäs rokote ei estä kovin hyvin uusia tartuntoja, mutta kannattaa silti, sillä sen ottaneilla on selvästi vähemmän sairaalahoitoa vaativia koronainfektioita. Eli tauti voi edelleen tarttua, mutta vakavat oireet ovat huomattavasti harvinaisempia. Suomessa tällä hetkellä neljättä rokotetta suositellaan riskiryhmäläisille ja yli seitsemänkymppisille.

Suomalaisten tähtilajeihin kuuluva hiihto on ainakin kilpailijoille myös astmavaara. Kotimainen tutkimus kertoo, että ei-allerginen astma kehittyy kilpahiihtäjille peräti viisi kertaa todennäköisemmin kuin muille. Oireilu alkaa yleensä muutama vuosi kilpauran aloittamisen jälkeen, ja oireet olivat yleisempiä menestyneimmillä urheilijoilla. Syy ei ilmeisesti ole hiihtämisessä ja varsinkaan sen tuomassa kovassa kunnossa, vaan mahdollisesti pitkässä altistumisessa kylmälle ja kuivalle talvi-ilmalle.

Terveysuutiset: Kananmunasta hämmentävää uutta tietoa
Yllättävä mutta yleinen vaikeus lääkehoidossa on potilaan tapa laiminlyödä lääkkeidensä ottamista. Sinällään simppelin kuuloinen ongelma ei kuitenkaan näytä poistuvan pelkällä muistuttelulla. Tutkimuksessa lääkkeitä ottavat jaettiin kahteen ryhmään, joista puolet sai tekstivistinä viikoittaisen muistutuksen lääkkeiden käytöstä ja puolet ei. Mitään vaikutusta lääkkeiden ottamiseen tekstareilla tai niiden puuttumisella ei kuitenkaan ollut. Lääkkeiden syömisen lisäksi tekstiviestitsemppaus ei auttanut myöskään tupakointia vastaan tai fyysisen toiminnan lisäämiseen. Painoa tekstariryhmäläiset saivat hieman pudotettua.
Lähde: Duodecim