Temppareista tutut Wallu ja Emppu reissaavat rakastuneina Thaimaassa - Wallu hehkuttaa: "Suhteemme loistaa!"

Wallu ja Emppu
Mainos
Mainos päättyy

Seiska uutisoi aivan vuoden alussa Temptation Island Suomesta eli Temppareista tuttujen Wallun ja Empun matkasuunnitelmista. Tuolloin pariskunta oli suuntaamassa Thaimaahaan, jossa he ovat nyt olleet kolme viikkoa. Seiska tavoitti hyväntuulisen Wallun, joka kertoi pariskunnan suunnitelmista.


- Meille kuuluu hyvää, tänään on ollut hieno päivä. Kävimme esimerkiksi ajelemassa vesijeteillä.


- Työksemme teemme somea, jaamme päivityksiä elämästämme täällä ja jonkin verran teemme kaupallisia yhteistöitä. Olemme suunnitelleet palaavamme ennen kesää Suomeen, mutta tarkkaa paluupäivää ei ole tiedossa, Wallu avaa.

Wallun ja Empun lomakuvat
Somea elannokseen tekevällä pariskunnalla ei ole tiedossa tarkkaa ajankohtaa Suomeen palaamiselle.

Temppareiden kohupari Wallu ja Emilia yllättävät: edessä hurja elämänmuutos - ”Nyt on aika lähteä seikkailemaan"

Mainos
Mainos päättyy

Wallu ja Emppu muistetaan värikkäistä vaiheistaan. Temppareiden seitsemännen tuotantokauden kuvausten päätteksi pari erosi, mutta he palasivat myöhemmin yhteen.

Temptation Island Suomi: Emppu saa tarpeekseen Wallun sekoilusta: Vaikka olisin kuinka kännissä, voidaanko olla puhumatta siitä!?

Wallu ja Emppu
Tämä suloinen yhteiskuva on otettu tänään. - Parisuhteemme loistaa, Wallu hehkuttaa.

Temptation Islandin Wallu ja Emilia palasivat taas yhteen - asuvat jo saman katon alla: "Kaikki on paljon paremmin kuin ennen!"

Kaikesta voi päätellä parisuhteen olevan tällä hetkellä hyvällä tolalla, kun he uskalsivat reissuunkin lähteä yhdessä. Wallu vahvistaa tämän.


- Meillä menee suhteessamme oikein hyvin. On mukavaa reissata kimpassa, ja voin sanoa, että parisuhteemme loistaa tällä hetkellä!

Hääsuunnitelmista tiedusteleminen saa sekä Wallun että puhelua taustalla seuraavan Empun naurahtamaan. Pariskunnan onnesta huolimatta hääkirkkoa he eivät ole vielä varaamassa.

Mainos
Mainos päättyy


- Se ei ole ajankohtainen asia nyt, Wallu summaa.


Mies kertoo kuitenkin, että hän ja Emppu olivat juuri tänään keskustelleet tulevaisuudestaan.


- Pohdimme, että tällainen matkaileva elämäntyyli voisi olla meidän juttumme. Maapallolla on paljon nähtävää ja matkailuhan avartaa, Wallu päättää.


Tällä hetkellä pariskunta on Phuketissa. Jatkossa pariskunnan suunnitelmissa on seikkailla Thaimaan saaristossa. Wallu sekä Emppu muistetaan Temppareista ihmisinä, jotka eivät kieltäytyneet alkoholitarjoilusta. 

Wallu kertoo nytkin Seiskalle nauraen, että juhliminen on tullut tutuksi myös tällä Thaimaan reissulla.

Wallu ja Emppu
- Tsemppiä sinne Suomen kylmyyteen, Wallu huikkaa puhelinhaastattelun päätteeksi.
Mainos
Mainos päättyy


- Kyllä on tullut juhlittua. Täällä on alkoholi melkoisen edullista. Olemme kuitenkin välillä käyneet myös kuntosalilla ja pyrkineet syömään terveellisesti, Wallu kertoo.

Pariskunnan kuulumisia pääset seuraamaan heidän Instagram-tileiltään.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Temppareista tutut Wallu ja Emppu reissaavat rakastuneina Thaimaassa - Wallu hehkuttaa: "Suhteemme loistaa!"