TIS-Josku esitteli vihdoin rakkaansa - yhteiskuva julki

Seiska kertoi kesällä, että Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Josefin "Josku" Pörhö on löytänyt uuden rakkaan.
Josku ei aiemmin ole julkaissut yhtäkään yhteiskuvaa rakkaansa kanssa. Eilen tiistai-iltana (27.12.) TIS-tähti päätti kuitenkin paljastaa poikaystävänsä kasvot sosiaalisessa mediassa.
Josku osallistui Instagram-haasteeseen, jossa käyttäjät julkaisevat kuusi kuvaa vuotensa huippuhetkistä.
Josku on loppuvuodesta muuttanut tilinsä yksityiseksi. Hänellä on yli 8 000 seuraajaa.
Instagram-videotarinan kuvakollaasissa on otos Joskusta ja hänen rakkaastaan. Kyyhkyläiset istuvat kauniisti koristellun joulukuusen edessä.
Josku ja hänen poikaystävänsä istuvat aivan toisissaan kiinni pitäen molemmat silmiä kiinni, nenät koskettaen.
Joskun sylissä istuu koira.
Muissa otoksissa Josku poseeraa läheistensä kanssa. Yksi kuvista on ilmeisesti hääjuhlista, ja kaksi on otettu bileistä. Otosten joukossa on myös kuva terassi-illasta.

TIS-Vilman avautuminen sai aikaan someraivon: "Johan soppa tästäkin syntyi"
Josku erosi myrskyisästi Karim Hamadista viime vuonna.
Pariskunnan on-off-suhde oli täynnä käänteitä, ja he ehtivät mennä jopa kihloihin. Ex-paria syytetään tällä hetkellä myös toistensa pahoinpitelystä.
Karimia syytetään Joskun pahoinpitelystä sekä laittomasta uhkauksesta. Myös Joskulla on kaksi vireillä olevaa pahoinpitelysyytettä, sillä häntä syytetään Karimin pahoinpitelystä.
Ulosottohelvetti! TIS-Karim jätti maksamatta autokoulun ja parkkisakot - velat paisuvat
Helsingin käräjäoikeudesta vahvistetaan, että syytteet liittyvät toisiinsa. Syytteisiin johtaneet tapahtumat sijoittuvat vuosille 2020-2021.
Asia tuli vireille Helsingin käräjäoikeuteen tammikuun lopulla.
Karimin ja Joskun suhde alkoi vuonna 2019 kesällä kuvatun Temptation Island Suomen kuvauksissa.
Molemmat osallistuivat Temppareihin kahdesti.

Ensimmäisen kerran Karim oli mukana sinkkuna, ja Josku varattuna silloisen kumppaninsa Leevin kanssa.
Temppareissa paljastui, että Josku oli viihtynyt sinkku-Jepen kanssa kenties liiankin intiimisti. Jeppe kertoi asiasta Karimille, joka puolestaan lauloi saamansa informaation Joskulle. Tilanne kärjistyi kolmiodraamaan, jota puitiin ohjelmassa.
Toisen kerran Josku ja Karim saapuivat saarelle pariskuntana, mutta he lähtivät kotiin sarjasta heti ensimmäisen iltanuotion jälkeen.