Suuri suru: Metti Forssellin sometauon traaginen syy selvisi

Metti Forssell
Mainos
Mainos päättyy

Muotibloggaaja ja sisällöntuottaja Metti Forssell piti vastikään hetken itselleen epätyypillisesti somehiljaisuutta, sillä joutui kohtaamaan suuren surun.

Aviomiehensä, ex-huippujalkapalloilija Mikael "Miklu" Forssellin kanssa kolmatta lastaan odottava Metti valotti Instagram-sivunsa tarinaosiossa syytä sometauolleen.

- Viime perjantaina jouduin hyvästelemään rakkaan isoäitini viimeiselle taivasmatkalle, hän kirjoittaa ikkunan kautta otetun selfiekuvan päälle.

"Lievästi sanottuna helvettiä!" - Metti Forssell tilittää elämästään vauvamahan kanssa

Mainos
Mainos päättyy

Vaaleaverikkö muistelee isoäitiään seuraavan kuvan päälle kirjoitetussa tekstissä. Kauniissa otoksessa koreilee sininen taivas, valkoisia pilviä ja vihannoiva puu.

- Mummin kanssa meillä on niin paljon ihania muistoja yhdessä - vietimme pikkuveljen kanssa varsinkin kesäisin paljon aikaa hänen kanssaan maalla, Metti palauttaa mieleensä.

- Mummista päällimmäisenä mieleen jää ehdottomasti iloisuus, positiivisuus ja läsnäolo, hän kertoo ja muistelee mummin olleen aina iloinen ja hyvällä tuulella.

- Koskaan en kuullut hänen sanovan pahaa sanaa toisesta ihmisestä eikä hän koskaan valittanut mistään.

Mikael ja Metti Forssellilta ilouutinen: "Vielä yksi maali"

Mummin upea elämänasenne opetti Metille paljon.

Mainos
Mainos päättyy

- Jos isoäitini jotain minulle omalla esimerkillään opetti on se ehdottomasti ymmärtäväisyys muista ihmisiä kohtaan ja että muistaisimme olla onnellisia ja arvostaa elämän pieniäkin asioita ihan joka päivä, muistoihinsa uppoutunut Metti kertoo

- Lepää rauhassa mummi.

Metti Forssell paljastaa, miten avioliitto Mikaelin kanssa on pysynyt onnellisena: paneutuvat päivätreffeillä toisiinsa syvällisesti - ”Lapset päivähoidossa, voimme keskittyä vain toisiimme"

Myöhemmin Metti julkaisi myös postauksen, jossa kiittää kaikista ilmoittamansa suru-uutisen jälkeen saamistaan viesteistä.

- Isoäitini oli ihana, lämmin ja rakastava ihminen. Tulen ikävöimään häntä niin kovasti, Metti kirjoittaa kuvatekstissä vapaasti suomennettuna.

Vau, mikä kaunotar! Meikitön futisrouva Metti Forssell bongattiin ruokaostoksilta – kuvat!

Seuraajat ovat tukeneet Mettiä surun keskellä viestien lisäksi myös kommentoimalla kuvaan.

Mainos
Mainos päättyy

- Suuri suru. Mummit ovat niin tärkeitä ja jättävät jälkeensä ison aukon. Voimia! seuraaja samaistuu.

- Lämmin osanottoni suureen suruun, kommenteissa tsempataan.

- Lämmin voimahali sinulle, eräs toivottaa.

Suomen Beckhameiksikin tituleeratut Metti ja Mikael menivät naimisiin vuonna 2014. Kaksilapsinen pari julkisti vauvauutiset tammikuussa. Kolmannen lapsen laskettu aika on ilmeisesti kesällä.

Metti Forssell teki ison muutoksen kauneusrutiineihinsa - Mikael-rakas yllättyi lopputuloksesta: "Näytät ihan 16-vuotiaalta"

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan