Suosikkiohjelmassa vierailleelta Susanna Laineelta yllättävä kertomus Konsta Hietasesta: "Olin hänen päällään"

Suosikkijuontaja Susanna Laine, 41, on ehtinyt toimia myös näyttelijänä Salatut elämät -sarjassa. Tänään perjantaina (20.5.) hän vieraili Puoli seitsemän -ohjelmassa, jonka juontajana Susanna on itsekin toiminut aiemmin. Susanna kertoi ohjelmaa juontaneille Olli-Pekka Kursille ja Anniina Valtoselle mielenkiintoista tietoa Salkkareiden kulisseista.
Susanna kertoi juontajille nimittäin intiimikohtausten kuvaamisesta. Hän paljasti hauskan muiston intiimikohtauksen teosta Konsta Hietasen kanssa.
- Olin Konstan kanssa eräässä intiimikohtauksessa. Olin hänen päällään, istuin. Sitten Konsta kysyi, että kuinka paljon minua harmittaa lopettamiseni Puoli Seitsemässä. Vastasin, että ei yhtään ja tämä on juuri sitä, mitä haluan.
Susannalta kysyttiin lisäksi tämän mahdollisesta näyttelemisestä tulevaisuudessa.
- En suinkaan saanut Salkkareissa näyttelemisestä tarpeeksi. Näytteleminen on ollut mun lapsuuden- ja nuoruudenhaave. Varmaan näyttelen jatkossakin, jos joku vaan pyytäis johonkin, hän naurahti.
Seiska paljasti tämän vuoden alussa Susannan ja räppäri Petri Nygårdin,47. salasuhteen. Tämän kuun alussa uutisoimme puolestaan siitä, että Italiassa lomailleen Susannan Instagramissa julkaisemista videotarinoissa vilahti myös Petri.
