Sampo ja Minttu Kaulanen naljailevat toisilleen somessa: "Mintun niskaan"

Televisiostakin tuttu kauppiaspariskunta Sampo ja Minttu Kaulanen ovat viihdyttäneet tänään keskiviikkona (3.8.) heidän Instagram-seuraajiaan.
Sampo on päivittänyt Instagram-tililleen videoita Helsingistä, missä tämä on käymässä tällä hetkellä. Minttu puolestaan on Lapissa. Minttu on avautunut oman Instagram-tilinsä videotarinoissa siitä, että hän joutui tänään osallistumaan pakkopullalta tuntuneisiin palavereihin.
- Minttu avautui stooreissaan palaverista. Se on yksi sellainen, jonka meikäläinen olisi hoitanut normaalitilanteessa. Mulla on tuollaisia "joutavia" palavereja ihan helvetisti, niitä ei kukaan näe tai tiedä niistä. Niitä on vaan pakko tehdä. Toi on hauskaa, kun ne nyt alkaa kaatuilemaan Mintun niskaan, Sampo naureskelee.
Sampo lisää myös naureskellen Mintun "hitsaavan" turhasta palaveeraamisesta, tarkoittaen ärsyyntymistä. Sampolla itsellään on hänen mukaansa ollut rennosti aikataulutettu päivä, vaikka siihenkin on kuulunut palavereja.
Minttu on jakanut oman Instagram-tilinsä videotarinoissa vastineen naureskelevalle miehelle.
- Pitää antaa Kaulaselle pikku palautteet. Sampon tietäessä, että tällä on jotain menoa, hän kerää epämiellyttävän paskalastin ja nakkaa sen mulle.

Verinen kuva ei herkille! Aamulenkki jätti jälkensä Sampo Kaulaseen
Minttu muistelee Sampon delegoineen Mintulle hommiaan myös silloin, kun herra lähti Selviytyjät Suomi -ohjelman kuvauksiin vuonna 2017.
- Se johtuu tästä, jos vähän vaikuttaa, että mulla pinna kiristää.
Naljailussa on selvästi huumoria mukana, mutta toisaalta Mintun videotarinoista välittyy myös aito turhautuminen.
- This sucks, hän lähettää terveiset Sampolle lopuksi.
Sampo heitti vielä lisää vettä myllyyn. Tämä nimittäin soitti vaimolleen.
- Hän soitti kysyäkseen, että nautiskelenko. Loppuun hän tokaisi soittaneensa vain lesoillakseen, että hän on menossa kahden tunnin hierontaan, Minttu kirjoittaa niin ikään videotarinoissaan.
Sampo ja Minttu ovat olleet naimisissa vuodesta 2012. Mintulla ja Sampolla on yksi yhteinen tytär. Sen lisäksi kummallakin on jälkikasvua edellisistä suhteistaan. Minttu jakoi tänään Instagramissa avautumisvideoiden lisäksi suloisen videon äitiydestään.