Verinen kuva ei herkille! Aamulenkki jätti jälkensä Sampo Kaulaseen

Kyläkauppias Sampo Kaulanen joutui ikävään onnettomuuteen urheilusuorituksen vuoksi.
Sampo ikuisti haaverin seuraukset Instagram-sivulleen. Julkaisemassaan kuvassa hän poseeraa esitellen kämmenessään komeilevaa ilkeää haavaa, joka näyttää pulpunneen valtoimenaan verta vielä hetki ennen kuvanottoa.
- Aamujoogalenkki Ylläksen ympäri! Kakskytä kilometriä! Sampo kertoo suorituksestaan.
Armeijasarja oli kova haaste Sampo Kaulaselle - näin kauan oma inttiura kesti
Onnettomuus tapahtui yllättäen, eikä käsi ole ainoa ruumiinosa, jonka kauppias loukkasi.
- Vedin nokalleni kivikkoon ja sen lisäksi tuntuu siltä et aika kiva hiertymä tuolla kakkosluukun kohalla! Mahtavaa! hän kirjoittaa, mutta myöntää olevansa tyytyväinen pohjakuntoonsa.
Sampoa ei ikä paina.
- Kovvaa vauhtia kohti viiettä kymppiä ikä huitelee mut silti jaksaa tuon parikymmentä kilsaa lipsutella.
- Lihaskuntoki ookoo! Penkistä toistasattaa, kyykystä toistasattaa ja maasta toistasattaa. (kaikki mikkä yli sadan on toistasattaa) Eikaissiinä! Piti tulla noStaan kissan häntää! hän kirjoittaa.
Sampon kova kunto on vakuuttanut seuraajat.
- No kuka se kissan hännän nostaa jos ei ite, eräs pohtii.
- Ootsie Hyvässä kunnossa. Mikäs siinä terveenä pystyy ja jaksaa, seuraaja vahvistaa.
- Sitä tuntee olevansa elossa ko vähän teloo itteänsä välillä. Sullahan on huippukunto, yksi myöntää.
Verinen kuva on aiheuttanut myös kauhistelua kommenttikentässä.
- Kyl on kipiän näkönen, kommenteissa päivitellään.
- Auts, tekevälle sattuu, jos ei mittään tee niin ei mittään satukkaan, toinen viisaasti toteaa.
- Roppa vie nopiampaa ku jalat. Hyvä lisää reeniä, tsemppiä, kuuluu kannustus.
Sampo voitti Selviytyjät Suomi -kilpailun toisen tuotantokauden vuonna 2018. Hän on naimisissa Minttu Kaulasen kanssa, ja he toimivat yhdessä tosi-tv-julkisuuttakin saaneen Jounin kaupan kauppiaina. Pariskunnan molemmat osapuolet nousivat alun perin julkisuuteen osallistumalla Diili-ohjelmaan.
Arkistovideo: Tämän takia seksihalut katosivat Selviytyjät Suomessa - Sampo Kaulanen: ”Niin sanotusti eivät bambut jytkänneet!”