Saara Aalto kertoo kirjassa, miten rakastui naiseen ja kuinka pitkäaikainen suhde mieskumppanin kanssa päättyi

Meeri Koutaniemen ja Ann-Mari Leinosen tuoreessa kirjassa Rakkaus (WSOY) 25 tunnettua suomalaista kertoo, mitä rakkaus heille merkitsee.
Kirja: Vappu Pimiä halusi palomiehestä yhden illan jutun: "Sovintoseksi on parasta"
Laulaja Saara Aalto on naimisissa Merinsä kanssa ja oli aiemmin pitkään yhdessä ex-tangokuningas Teemu Roivaisen kanssa.
Saara kertoo kirjassa, ettei hänellä nuorempana käynyt mielessäkään, että voisi seurustella naisen kanssa.
– Minulla ei ole tullut mitään erityistä heräämistä, että tykkäänkin naisista, vaan se on ollut luonteva tapa rakastaa. En osaa edes ajatella, että sukupuolella olisi väliä.
Saara Aallon tangokuningas-ex Teemu Roivainen kihlasi rakkaansa - suhde alkoi kolmiodraamasta!
Ravintoloitsija Sikke Sumari, 70, muistelee kirjassa huumaavaa rakastumistaan aviomieheensä Tonyyn, jonka kanssa asteli avioon pikavauhtia 1981.
– Se tunne oli hallitsematon, aivan kuin sisimmässäni olleet molekyylirakenteet olisivat menneet uusiksi. Sitä voisi kutsua jonkinlaiseksi värähtelyksi, jossa seksuaalinen vetovoima oli hyvin voimakas. Minussa tapahtui odottamaton kemiallinen prosessi, joka saa ihmisen yleensä ihan dorkaksi. Omalla kohdallani se dorkuus meni niin pahaksi, että menin naimisiin.