Mariska paljastaa: "Vain elämää -kuvaukset olivat pisin aika jonka olen ollut erossa lapsestani!"

Mariska
Mainos
Mainos päättyy

Laulaja-lauluntekijä Mariska, 41, on mukana tulevalla Vain elämää -kaudella. Mariska paljasti ohjelman pressitilaisuudessa, että yhdeksän päivää kestäneet kuvaukset ovat pisin aika jonka hän on ollut erossa lapsestaan.

- Asun lapseni kanssa, emmekä ole olleet näin kauan erossa aiemmin. Hän on 4,5-vuotias, joten ensin vähän jännitti että miten tämä nyt menee, Mariska kertoo. 

Mariska kertoo kuitenkin ajan kuluneen nopeasti kuvauksissa, ja kaikki sujui hyvin. 

- Se aika meni tosi hyvin ja lapsellani oli ollut erittäin hauskaa sinä aikana. Olen erittäin tyytyväinen, Mariska toteaa. 

Teknologia mahdollisti sen, että artistit pystyivät pitämään yhteyttä perheisiinsä kuvausten aikana. 

Mainos
Mainos päättyy

- Me soiteltiin kuvausten välissä videopuheluita melko usein joten kaikkien artistien lapset olivat melkein koko ajan läsnä.

Mariskan mukaan kuvauspäivät olivat melko intensiivisiä.

- Siinä ei ehkä hirveästi ollut semmoista luppoaikaa jolloin olisi ollut aikaa miettiä omia kuvioita kuvausten ulkopuolella, Mariska toteaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Mariska paljastaa: "Vain elämää -kuvaukset olivat pisin aika jonka olen ollut erossa lapsestani!"