Riina-Maija Palander juhli synttäreitään ilman Kallea - usean päivän bileputki!

Riina-Maija Palander
Mainos
Mainos päättyy

Ex-alppihiihtäjä Kalle Palanderin vaimo Riina-Maija "Riinis” Palander vietti viime viikon keskiviikkona 45-vuotissyntymäpäiviään. Hän juhlisti merkkipäivää viikonloppuna Espanjan auringon alla.

- Kiitos kysymästä, viikonloppu sujui ihan mukavasti. Minun siskoni ja siskontyttöni, ja pari vanhaa kaveria olivat täällä käymässä. Samalla vietettiin vähän synttäreitäkin, Seiskan tavoittama Riinis kertoo.

Porukalla oli suunnitelmia juhlaviikon ohjelmanumeron suhteen, mutta siihen tuli yllättäviä muutoksia.

- Meidän piti mennä sellaiselle meriristeilylle, mutta oli liikaa tuulta, emmekä päässeet sinne, hän harmittelee.

Seurueella ei ollut Riina-Maijan mukaan ohjelmassa ”sen ihmeellisempiä sirkushuveja”.

Mainos
Mainos päättyy

- Kävimme parina iltana syömässä ja drinkeillä, eikä siinä sen kummempaa. Lähinnä sitä yhdessäoloa. Siskoni oli ensimmäistä kertaa ikinä täällä Espanjassa, ja ihan kivaa, että hän pääsi tulemaan.

Ex-alppihiihtäjä Kalle kuitenkin loisti poissaolollaan kyseisistä pippaloista. Riiniksen ja Kallen avioliitossa on ollut hyviä aikoja ja huonompia aikoja. Kalle toimitti avioerohakemuksen Lapin käräjäoikeuteen 4. tammikuuta 2021.

Seiskan selvityksen mukaan hän veti avioerohakemuksen pois 14.10.2021. Vielä lokakuussa 2021 Riina-Maija oli epävarma Kallen avioerohakemuksen kohtalosta.

Avioriidat sovittu! Kalle Palander ja Riina-Maija touhuavat tomerina Espanjassa

Riina-Maija kertoo hänellä olleen mukava loppuviikko.

- Totta kai. Kenellä nyt synttäreillä ei olisi, hän sanoo.

Mainos
Mainos päättyy

- En ole koskaan juhlinut synttäreitä. Se oli se pointti. En tykkää omista synttäreistäni, mutta tykkään kaikkien muiden.

Hän sanoo, että juhlien keskipisteenä oleminen on hänelle outoa.

- On kivempi järjestää kavereille synttäreitä, hän nauraa.

Riina-Maija ei vielä osaa sanoa, juhliiko hän syntymäpäiviään myös ensi vuonna.

- Se jää nähtäväksi. Mutta voisin hyvin kuvitella, että ensi vuonna voisi viettää, kun oli kerran näin mukavaa.

Sää suosi Riina-Maijan juhlaseuruetta, sillä aurinko paistoi ja sää oli lämmin. 

- Oli ihan huippukelit. Tykkäsimme kovasti, ja kaikkia harmitti palata Suomeen.

Mainos
Mainos päättyy

Talven Espanjassa asusteleva Riina-Maija pitää muutenkin maan ilmastosta. Hän myös kertoo pitävänsä alueen rauhallisuudesta.

 - Olen aika monessa paikkaa asunut täällä Aurinkorannikolla Estepona-Málaga-akselilla. Näin perheen ja koirien kanssa on mukavaa, kun pääsee suoraan vuorille kävelemään lenkkejä.

Hän on esitellyt ihania maisemia myös Instagram-tilillään.

Tältä Riina-Maija Palanderin kotona näyttää nykyään - uima-allas varastaa huomion

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan