Muistatko vielä Tapani Kiminkisen? Rakastettu maalaislääkäri jää pian eläkkeelle - keskittyy jatkossa peiton heiluttamiseen Ulla-vaimon kanssa

Tv-lääkäri Tapani Kiminkinen vastaa Seiskalle puhelimeen suoraan vastanotoltaan, Saarijärven terveyskeskuksesta.
Puhelu soi kreivin aikaan, sillä Kiminkisellä on juuri sopiva väli ennen seuraavaa potilasta.
– Olen sanonut, että vastaan aina, paitsi jos olen saunassa, kuollut tai puhumassa. Olen kerran vastannut jopa kierukkaa laittaessani, Kiminkinen naurahtaa.
Paraikaa AlfaTV:llä pyörivällä Maalaislääkäri Kiminkinen -ohjelman toisella kaudella on luvassa isoja kansanterveydellisiä kysymyksiä. Yksi jakso on omistettu alkoholismille, ja myös lihavuutta käsitellään.
Vaikka koronapandemia on ollut jo toista vuotta yksi isoimmista puheenaiheista niin mediassa kuin ihmisten huulilla, se ei liiemmin Kiminkisen ohjelmassa näy, ja tälle on syynsä.
– Tietoa koronasta tulee koko ajan joka tuutista, ja se muuttuu koko ajan. Ohjelman kuvauksista on jo aikaa, ja jakson tullessa ulos tieto on jo vanhentunutta, Kiminkinen täsmentää.
Tv-ohjelman ulkopuolella oikean tiedon levittäminen koronaviruksesta on Kiminkiselle kuitenkin tärkeää. Lääkäri ihmettelee pandemian myötä kasvanutta rokotevastaisuutta. Hänestä on kuitenkin tärkeää, että salaliittoteorioihin uskovia ja rokotemyönteisiä ei aseteta vastakkain.
– Vastakkainasettelu ei johda mihinkään. Tällaiseen auttaa vain oikean tiedon rummuttaminen positiivisessa hengessä.
Maalaislääkäri Kiminkinen avoimena Ulla-vaimonsa kanssa: ”Seksi sujuu edelleen”
Kiminkisellä on omat konstinsa terveytensä kanssa.
Lenkkitossut menevät edelleen jalkaan, vaikka juoksumatkat ovat vuosien saatossa hieman lyhentyneet. Aika menee rattoisasti myös lastenlapsia kaitsiessa vaimonsa Ullan kanssa.
Pariskunnalla on myös varsin omintakeinen tapa lenkkeillä.
– Eilen käytiin villasukkakävelyllä. Pitää olla pakkasta ja lunta, yli viisi astetta. Kolmet-neljät villasukat laitetaan päällekkäin ja kävellään jäällä. Sen jälkeen käytiin suihkussa ja katsottiin suoratoistopalvelusta sarjaa peiton alla. Joskus se peitto voi heilahtaakin. Mukavaa on ollut, Kiminkinen murjaisee.
Kiminkisellä pärähtää tänä vuonna mittariin 68 vuotta, minkä seurauksena miehen tulee luopua virastaan. Tarkoituksena on jäädä eläkkeelle tämän vuoden joulukuussa kotipaikkakunnan terveyskeskuksesta.
Televisiosta tutun maalaislääkärin Tapani Kiminkisen seitsemän ohjetta: Näin selviät ilman nuhaa!
– Jos en ymmärrä lähteä pois, minut kannetaan pois.
Täysin toimettomaksi maalaislääkäri ei aio eikä halua jäädä.
– Jos heille kelpaa, käyn täällä vielä toisinaan päivystelemässä. Lisäksi kirjoittelen ja käyn puhumassa ympäri maata. Ei se tähän lopu. Elämässä pitää tuntea itsensä tärkeäksi.