Tv:n maalaislääkäri Kiminkinen on ollut Ulla-vaimonsa kanssa jo lähes 50 vuotta – tulevaisuuden haaveet selvillä

kiminkinen ja ulla
Mainos
Mainos päättyy

Tv:n maalaislääkäri Tapani Kiminkinen, 66, tunnetaan maanläheisitä ratkaisuistaan jokapäiväisiin ongelmiin. Häneltä löytyy myös käytännönläheinen ratkaisu toimivaan parisuhteeseen. Tapani kertoo Ulla-vaimo vierellään, että avioliitto on tiimipelaamista.

Maalaislääkäri Kiminkinen avoimena Ulla-vaimon kanssa: ”Seksi sujuu edelleen”

– Kaikki työmme ovat aina olleet yhteistyötä. Luetutan hänellä esimerkiksi kolumnini, ja muutenkin olemme tiimi. Tämä on yksi pitkän liittomme salaisuuksista, Tapani kertoo AlfaTV:n syyskauden avajaisissa.

– Samalla tietenkin on tärkeää mainita, että olemme toistemme parhaat kaverit.  Meillä on lisäksi sujuva seksielämä, tv-lääkäri paljastaa Seiskalle.

Saarijärvellä terveyskeskuslääkärinä uransa tehnyt Tapani on ollut Ullan kanssa lukioikäisestä lähtien.

Mainos
Mainos päättyy
tapani ja ulla
Tapani ja Ulla-vaimo olivat samaan aikaan lukiossa. – Ulla on eläkkeellä ja tekee minulle maukasta ruokaa. Palvelu toimii, olen etuoikeutettu, lääkäri kiittelee.

– Hän on minua kolme kuukautta vanhempi. Ullakin teki töitä yli eläkeiän minimirajan, mutta nyt hän on eläkkeellä. Olenkin etuoikeutettu, kun saan mennä lounastauolla syömään vaimoni maukasta ruokaa, töitään vielä jatkava Tapani kiittelee vaimoaan vieressään.

Juuri Kreikasta palannut pariskunta vaikuttaa erittäin positiivisilta ihmisiltä. Seiskan reportteri tiedustelee, mitä pari odottaa tulevaisuudelta.

– Ei pidä koskaan sanoa mitään varmaksi, koska elämä yllättää. Olen urallani ja yhdessä vaimoni kanssa saanut kokea paljon asioita.

Televisiosta tutun maalaislääkärin Tapani Kiminkisen seitsemän ohjetta: Näin selviät ilman nuhaa!

–  Tärkeintä meille olisi nähdä lastenlasten kasvavan. Matkustelukin olisi mukavaa ja se, että välillä pääsisi peiton alle, Tapani lohkaisee.

kiminkinen
Maalaislääkäri Kiminkisestä nähtiin ensimmäinen kausi AlfaTV:llä tämän vuoden keväällä. – Toisella kaudella tarjoamme katsojille faktapohjaista tietoa terveydestä.
Mainos
Mainos päättyy

Lähes koko haastattelun miestään hiljaisena kuunnellut Ulla-vaimo selvästi pohtii reportterin kysymystä.

– Haluan kokea vielä sellaisen kunnon vanhuuden, että mitä se sitten on. Oma äitini sanoi 90-vuotiaana elävänsä elämänsä parasta aikaa, Ulla sanoo.

Televisiosta tutun maalaislääkärin Tapani Kiminkisen seitsemän ohjetta: Näin selviät ilman nuhaa!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan