Mikä rikkoi Sabina Särkän ja Ossi-rakkaan unelmaliiton? Kaikki alkoi kohusta - lue suhteen käänteet

Ossi ja Sabina
Mainos
Mainos päättyy

Vuoden 2012 Miss Suomi -kilpailun ensimmäinen perintöprinsessa Sabina Särkkä, 33, ilmoitti tänään (17.8.) eronneensa aviomiehestään, toimitusjohtaja Ossi Kivimäestä, 31.

Pariskunnan seitsemän vuotta kestänyt rakkaus alkoi dramaattisissa merkeissä.

Sabina ja Ossi tapasivat toisensa vuonna 2015, kun missikaunotar seurusteli vielä ex-rakkaansa, malli James Hamilton Kauppisen kanssa. Sabinan ja Ossin lempi alkoi leiskua heidän kohdattuaan yhteisten ystävien kautta samoissa juhlissa. Lopulta Sabina jätti silloisen avopuolisonsa Ossin vuoksi. Hän kertoi asiasta saman vuoden syyskuussa.

- Päätin ottaa riskin ja lähteä suhteesta, sillä olen ihastunut toiseen ihmiseen, Sabina paljasti tuolloin eron syyksi.

Mainos
Mainos päättyy

Sabina Särkkä jätti avomiehensä: elämässä uusi kulta!

Kaunotar esitteli rakkaansa julkisuudessa pian suhteen alettua.

- Olemme samanhenkisiä ja tykkäämme tehdä paljon asioita yhdessä, eikä Ossin ulkonäössäkään ole valittamista, Sabina kertoi Seiskalle marraskuussa 2015.

Ossi oli myös tykästynyt Sabinan luonteeseen.

- Hän on ulospäinsuuntautunut ja osaa heittäytyä, Ossi kuvaili kultaansa taannoin.

Uuh, mikä tennisasu Sabina Särkällä – reidet vain vilkkuvat!

Mainos
Mainos päättyy

Saman vuoden joulukuussa Sabina paljasti, että rakastavaiset suunnittelivat jo yhteenmuuttoa.

- Olemme todella rakastuneita. Olen ollut hyvin onnekas, sillä se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kaunotar hehkutti kultaansa muutaman kuukauden seurustelun jälkeen.

Missi-Sabina paljastaa: Muutamme avoliittoon ensi vuonna!

 Avoliitto toteutui lopulta helmikuussa 2016. Kihloihin he menivät saman vuoden joulukuussa. Missikaunotar kertoi asiasta Instagramissa.

- Tämä ilta oli taianomainen. Sanoin kyllä elämäni rakkaudelle, Sabina kirjoitti sosiaalisessa mediassa.

Ex-missi Sabina Särkkä ja Ossi-kulta muuttivat yhteen!

Mainos
Mainos päättyy

Kihlautumisen jälkeen Sabina ja Ossi nautiskelivat toistensa seurasta lomaillen ulkomailla. Avioon kaksikolla ei ollut kiire.

- Häiden ajankohta on lyöty lukkoon, mutta tarkkaa päivämäärää ei ole vielä päätetty. Olemme aloittaneet häiden suunnittelun. Haaveilemme intiimeistä kesähäistä. Voi olla, että avioidumme ulkomailla, Sabina jutteli Seiskalle kesällä 2018.

Missikaunotar Sabina Särkkä suunnittelee häitään: Ajankohta jo päätetty!

Sabinan ja Ossin megaromanttisia häitä vietettiin kuin vietettiinkin ulkomailla. Veneilyyn hurahtaneet kyyhkyläiset nimittäin vihittiin Kreikan Póroksen saaren tuntumassa purjeveneen kannella.

Sabina oli häissään pukeutunut boheemiin ja pitsiyksityiskohtia vilisevään häämekkoon, ja myös Ossi luotti kokovalkoiseen, rennohkoon pukuun. Sabinalle teetettiin uniikki vihkisormus, jota koristi timantein ympäröity valkea helmi.

"Olen sinun" - Katso Sabina Särkän huikea hääkuva Kreikasta!

Välimeren aalloissa vihityn pariskunnan häihin oli kutsuttu perhettä ja ystäviä, ja juhlaan oli buukattu esiintymään laulaja Kasmir.

Avioliiton myötä Sabinan sukunimi vaihtui virallisesti Särkkä-Kivimäeksi. Avioehdon pariskunta teki 26.10.2019, ja heidät vihittiin 27.10.2019.

Häitä ilmeisesti vietettiin etuajassa, sillä Sabina on muistellut hääpäivää joka vuosi 21. syyskuuta.

Sabina Särkkä ja Ossi-rakas avioituivat Kreikassa - häissä esiintyi Kasmir!

Vielä tämän vuoden alussa Sabina on hehkuttanut rakastaan sosiaalisessa mediassa. Maaliskuussa hän kertoi rakastavansa heidän yhteisiä aamurutiinejaan.

- Mun mies herää aina vähän ennen mua ja jauhaa ensimmäisenä kahvipavut ja valmistaa kahvin french pressissä. Sit päästää koiran herättelee mut, yhä rakastuneen oloinen Sabina kuvaili.

Sabina Särkältä herkkä paljastus avioliitostaan: ”Mun mies herää aina vähän ennen mua…”

Suven tultua kaunotar alkoi kuitenkin viettää enenevissä määrin aikaa ystäviensä, kuten somevaikuttaja Sara Siepin kanssa. Parhaat ystävykset ovat lomailleet tänä vuonna lukuisia kertoja yhdessä ulkomailla, ja kesän festareillakin Sabina on viihtynyt ystäväporukoissa.

Työnsi seteleitä rintoihin! Sabina Särkkä villiintyi Martina Aitolehden synttäreillä

Erohuhut ovat velloneet ex-parin ympärillä jo pidempään, mutta lisää vettä myllyyn pani Seiskalle tullut vinkki siitä, ettei Ossi käyttäisi enää vihkisormustaan. Lopulta tarkkasilmäiset huomasivat sosiaalisesta mediasta Sabinankin lakanneen käyttämästä omaa, uniikkia sormustaan.

Erohuhut vellovat! Näin Sabina Särkkä kommentoi avioliittonsa tilaa

Sydänsuruista Sabina ei vaikuta pahemmin kärsivän. Seiskan lukija bongasi kaunottaren läheisissä tunnelmissa mysteerimiehen kanssa tiistaina (9.8.) kanadalaispoppari Justin Bieberin Helsingin-keikan jälkeen.

- Sabina vaikutti olevan todella humalassa, sillä hän suorastaan juoksi baaritiskiltä takaisin miehen luokse tilattuaan juomansa, Seiskalle kerrottiin. 

Oho, Sabina Särkkä viihtyi mysteerimiehen kanssa baarissa: salakuvat julki

Sabina vahvisti eron lopulta tänään Instagramissa. 

- Olemme yhdessä päättäneet erota ja jatkaa ystävinä. Kiitollisina yhteisestä ajasta. En tule asiaa kommentoimaan sen enempää, Sabina ilmoitti.

Sabina Särkkä ja Ossi-rakas: ero!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Mikä rikkoi Sabina Särkän ja Ossi-rakkaan unelmaliiton? Kaikki alkoi kohusta - lue suhteen käänteet