Kohdunpoistoleikkauksesta toipuvalta Janica Kortmanilta hyviä uutisia - "Riemuitsin, kun pystyin taas ..."

Vuoden 2011 BB-voittaja ja nykyinen kirjanpitäjä Janica Kortman kertoo vihdoin toipuneensa kohdunpoistoleikkauksestaan.
Hän kärsi aiemmin väsymyksestä ja raudanpuutteesta, ja viime kuussa hän ilmoitti, että häneltä on löydetty hyvänlaatuinen kasvain kohdusta.
BB-voittaja Janica Kortman hyvästeli kohtunsa: "Ei enää kuukautisia ikinä"
Kohtu poistettiin, jotta siellä ollut kasvain ei enää aiheuttaisi Janicalle raudan menetystä hänen kehossaan. Hän kertoi somessa leikkauksen menneen hyvin.
BB-voittaja Janica Kortmanilta löytyi kasvain
Nyt Janica on päivittänyt Instagram-tililleen tuoreet kuulumisensa. Janica paljastaa, että hänen sairauslomansa on lopuillaan, ja että hän on toipunut leikkauksesta mainiosti.
- Muutamia päiviä sitten riemuitsin, kun pystyin taas nukkumaan kyljellään, selällä nukkumisen sijaan. Vaikka kyljen kautta on pitänyt koko ajan laskeutua ja nousta, hän kirjoittaa.
- Vatsa ei enää turpoa päivän aikana pystyssä ollessa niin paljon, enkä ole moneen päivään enää joutunut ottamaan särkylääkkeitä.
Janica on palannut arkeen ja töihinsä kirjanpiäjänä.
- En olekaan vuosiin katsonut niin paljon televisiota, kuin näiden parin viikon aikana, sairauslomalla ollut Janica toteaa.